Vaasan kaupunginteatterin katsojamäärä kasvoi viime vuonna. Kaupunginteatterin näytöksissä kävi vuonna 2023 lähes 37 000 katsojaa.

Se on reilusti yli yli 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2022 Vaasan kaupunginteatteri keräsi katsojia yli 25 000.

Kasvulukua selittää se, että vuosi 2023 oli ensimmäinen teatterivuosi ilman koronarajoituksia.

Vaasan kaupunginteatterissa nähtiin viime vuonna perinteisen ohjelmiston ohella monipuolisia vierailuja ja yhteistyöteoksia. Ne keräsivät yhteensä noin 4500 katsojaa.

Yleisötyön osalta vuoden aikana järjestettiin Hyvän mielen iltapäiviä palvelutalojen asukkaille, näytelmiä taustoittavia teosesittelyitä, teatterikierroksia, taiteilijatapaamisia, markkinointi- ja yleisötapahtumia ja museoyhteistyötä. Yleisötyön tapahtumissa kävi yhteensä yli 2500 henkilöä.

Keväällä kaupunginteatterissa nähtiin Leevi Madetojan ooppera Pohjalaisia, joka keräsi yli 2600 katsojaa. Seitsemän koiraveljestä -teoksen näki puolestaan noin 6400 katsojaa.

Syskyllä ensi iltansa saanut Nunnia ja konnia -musikaalikomedia keräsi syksyn aikana yhteensä noin 7100 silmäparia. Nunnia ja Konnia oli viime vuoden katsotuin teos Vaasan kaupunginteatterissa.

Vierailut, yhteistyöteokset ja yleisötyö saivat hyvän osanoton

Vaasan kaupunginteatterissa nähtiin viime vuonna perinteisen ohjelmiston ohella monipuolisia vierailuja ja yhteistyöteoksia. Ne keräsivät yhteensä noin 4500 katsojaa.

Yleisötyön osalta vuoden aikana järjestettiin Hyvän mielen iltapäiviä palvelutalojen asukkaille, näytelmiä taustoittavia teosesittelyitä, teatterikierroksia, taiteilijatapaamisia, markkinointi- ja yleisötapahtumia ja museoyhteistyötä. Yleisötyön tapahtumissa kävi yhteensä yli 2500 henkilöä.

Vaasan kaupunginteatterilla ollaan iloisia hyvästä vuodesta ja kaikesta mitä se toi mukanaan.

– Meille on ollut suuri ilo, että olemme saaneet esittää laadukasta teatteria, luoneet askeleita esteettömyyden edistämiseksi uuden yleisöhissin avulla ja herkutelleet erinomaisilla ravintolapalveluilla upouudessa teatteriravintolassa, iloitsee Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen.

Myös Wasa Teater keräsi viime vuonna mukavasti katsojia

Wasa Teaterin esityksiin osallistui vuonna 2023 runsaat 32 000 ihmistä. Eniten yleisöä veti musikaali Vänd om min längtan. Musikaali houkutteli vierailijoita ympäri Suomea ja muualta Pohjoismaista. Toiseksi tuli Patrik, Irene och pensionärsmakten.

Patrik, Irene och pensionärsmakten esitettiin 27 kertaa ja niiden yleisökeskiarvo oli hieman parempi kuin Vänd om min längtan, joka esitettiin 41 kertaa vuoden aikana.

Wasa Teatterin myyntipäällikkö Simon Ventus kertoo, että Vänd om min längtan täytti hyvin katsomoita, mutta tietyt syksyn arkipäivät ja joulukuun esitykset laskivat keskiarvoa hieman.