Kanta-Hämeessä on vielä saatavilla riskiryhmille tarkoitettuja influenssa- ja koronarokotusaikoja. Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeestä kerrotaan, että riskiryhmien rokotuksia järjestetään ajanvarauksella vielä alkuvuodesta niin kauan kuin rokotteita riittää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee jatkamaan influenssarokotuksia, sillä epidemia etenee vaiheittain alueellisesti ja eri influenssavirustyypit voivat olla liikkeellä eri aikaan.

Oma Hämeen tiedotteen mukaan koronarokotuksia jatketaan myös tarpeen mukaan, ja esimerkiksi syksyllä koronavirustaudin sairastaneet voimakkaasti immuunipuutteiset rokotamme alkuvuodesta. Pneumokokkirokotteita saadaan lisää vuoden 2024 alkupuolella.

Rokotusajan voi varata puhelimitse.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.