TALLINNA Itä-Tallinnan keskussairaalan Tõnismäen yksikössä ei ole ruuhkaa nimeksikään. Äskettäin eläkkeelle jäänyt suomalainen Antti Valtanen nousee portaat aivan typötyhjään toiseen kerrokseen.

Vajaata minuuttia myöhemmin hän istuu jo rokotettavana. Rokotteen maksaa Tervisekassa eli virolainen julkinen sairausvakuutuslaitos.

Antti Valtanen asuu Virossa ja on oikeutettu julkisiin terveyspalveluihin. Mutta koronarokotteen voi saada käytännössä kuka tahansa suomalaisturisti.

Virossa on vielä viimeisiä viikkoja voimassa asetus, jonka mukaan ilmaiset koronarokotukset taataan kaikille Virossa asuville tai väliaikaisesti oleskeleville henkilöille.

Suomessa THL suosittelee syystalven 2023 tehosteannosta kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville. Rokotteen saavat myös 12 vuotta täyttäneet, jotka kärsivät heikosta immuniteetista.

Virossa virallinen suositus on yli 60-vuotiaille ja riskiryhmäläisille, mutta käytännössä kaikki halukkaat saavat rokotteen. Yle testasi asian kyselemällä rokotusaikaa kahdelta eri terveyspalveluiden tarjoajalta kahdelle eri-ikäiselle rokotettavalle.

Sekä 50-vuotias perusterve mies että 30-vuotias perusterve nainen olisivat päässeet rokotettaviksi samana päivänä.

Antti Valtanen arvelee, että syynä on virolaisten vähäinen kiinnostus koronarokotteita kohtaan. Hän huomasi sen itse sähköisessä ajavarauksessa.

– Varasin keskiviikkona ajan perjantaille ja niitä aikoja oli vapaana aika paljon, Valtanen kertoo.

Ministeriö: Turistien rokottaminen ei paranna Viron laumasuojaa

Itä-Tallinnan keskussairaalan tartuntatautien valvontapalvelun johtaja Aleksei Nevolkov vahvistaa Valtasen havainnot.

Hän kuvailee virolaisten mielenkiintoa koronarokotteita kohtaan vaatimattomaksi. Niinpä rokotteita riittää kaikille.

– Mikäli ihminen kääntyy puolemme ja on kiinnostunut koronarokotteesta, niin me varmasti rokotamme, Nevolkov toteaa.

Hän arvioi virolaisten olevan väsyneitä huolehtimasta koronasta ja rokotteista.

– Suurin osa sairaalaan joutuneista koronapotilaista on saanut korkeintaan yhden tehosteannoksen ja siitäkin on yli vuosi aikaa, Nevolkov sanoo.

Koronavirus leviää Viron terveysviraston mukaan tällä hetkellä noin 6000 varmistetun tapauksen viikkovauhdilla. Se tekee 854 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Sairaalaan toimitettujen koronapotilaiden määrä kasvoi Virossa viikolla 49 edellisviikkoon verrattuna 20 prosentilla eli 344:ään.

Viro joutui hävittämään yli 700 000 rokoteannosta

Viro joutui tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana hävittämään noin 728 000 vanhentunutta rokoteannosta.

Politico-julkaisun mukaan Viro on hävittänyt koronarokotteita asukaslukuun nähden eniten Euroopassa.

Niinpä Tervisekassa tilasi tämän syystalven koronarokotteita varoen, vain 82 000 annosta. Joulukuussa rokotteet olivat jo hetken ajan loppua kesken, mutta nyt niitä on saatu reilut 36 000 annosta lisää.

Rokoteturisteja ei arvioida olevan kovin paljon, mutta siitä huolimatta tilanteeseen tulee muutos.

Vuoden 2024 alussa turistien rokottaminen päättyy ja koronarokotteen saavat siitä lähtien vain Virossa vakituisesti asuvat henkilöt.

Sosiaali- ja terveysministeriö perustelee muutosta sillä, että Virossa vain vähän aikaa viipyvien ihmisten rokottaminen on virolaisen yhteiskunnan kannalta turhaa. Rokotteen suojavaikutus kun kehittyy vasta parissa viikossa.

– Niinpä rokote ei todennäköisesti estä turistia sairastumasta vakavasti Virossa oleskelunsa aikana eikä toisaalta paranna Viron laumasuojaa, terveysministeri Riina Sikkutin allekirjoittamassa asetuksessa todetaan Postimees-lehden mukaan.