Seitsentuntisessa aluehallituksen maratonkokouksessa puserrettu uusi versio Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkosta ei tyydytä keskustan aluevaltuustoryhmää.

Sen puheenjohtaja Joonas Immonen tyrmää uudenkin version, koska se tarkoittaisi hänen mukaansa edelleen kiinteiden terveyspalveluiden alasajoa suuresta osasta maakuntaa.

Eilen aluehallituksessa hyväksytyssä uudessa suunnitelmassa osaan kunnista jäisi ainakin toistaiseksi kiinteitä terveyspalvelupisteitä, jotka eivät välttämättä sijaitsisi nykyisissä terveyskeskuksissa.

– Ei tässä oikeastaan ole mitään olennaisia muutoksia alkuperäiseen paperiin, vaikka hienosäätöä on tehty. Tällaisena suunnitelma ei meille kelpaa, sillä monista kunnista kuten vaikkapa Säkylästä ja Eurajoelta palveluja leikattaisiin, Immonen toteaa.

Alkuperäinen palveluverkkosuunnitelma karsisi Satakunnan 27 terveyskeskuksen ja -aseman verkkoa alle kolmasosaan ja keskittäisi myös esimerkiksi ikääntyneiden palveluja ja vuodeosastotoimintaa.

Keskusta tekee oman vaihtoehtosuunnitelman

Aluehallituksessa keskusta jäi yksin vastustamaan uudistettua esitystä.

– Yllätyin, että esimerkiksi perussuomalaiset ja vasemmistoliitto paperin aluehallituksessa hyväksyivät, vaikka siinä ei ole olennaisia muutoksia alkuperäiseen verrattuna. Aika näyttää, mitä valtuustossa tapahtuu, Joonas Immonen toteaa.

Immosen mukaan keskusta aikoo aluevaltuustossa esittää uudistetun palveluverkkosuunnitelman palauttamista valmisteluun.

Palveluverkon muutostarpeiden taustalla kummittelee Satakunnan hyvinvointialueen rajusti alijäämäinen talous. Säästöjä pitäisi löytää yli 90 miljoonan euron edestä vuoteen 2025 mennessä.

Palveluverkkosuunnitelma lähtee pitkälti siitä, että merkittäviä säästöjä saadaan toimitiloista luopumalla ja palveluita keskittämällä.

Keskustan aluevaltuustoryhmä on puheenjohtajansa Joonas Immosen mukaan laatimassa omaa vaihtoehtoista suunnitelmaa, joka pitäisi nykyisen kaltaisen laajan ja hajautetun toimipisteiden verkon toiminnassa.

– Säästöjä saadaan palveluja uudistamalla, ei murentamalla hyvin toimivaan terveyspalvelujen verkostoa. Myös kuntien kanssa pitäisi neuvotella nykyisten tilojen vuokrista. Kunnat voivat olla hyvinkin suopeita vuokratason laskuun, jos palvelut säilyvät, Immonen sanoo.