Suomessa on tänä vuonna kuollut noin 2 200 henkilöä, joiden kuolinsyyksi on todettu korona tai joiden kuolemaan koronavirustartunta on vaikuttanut.

– Kuolemansyyt varmistuvat kuolintodistuksista. Kuolintodistuksiin koronan aiheuttamia kuolemia on tähän mennessä vuonna 2023 kirjattu noin 1200, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

Tänä vuonna todetut koronakuolemat näyttävät jäävän kolmannekseen viime vuonna kirjatuista. Vuonna 2022 korona aiheutti 3 800 ihmisen kuoleman ja myötävaikutti noin 2 400 ihmisen kuolemaan.

THL ennakoi, että koronakuolemien määrä kasvaa todennäköisesti lähiviikkoina, vaikka syksyn korona-aalto on jo selvästi taittunut.

Tämän syksyn koronakuolemat ovat THL:n mukaan painottuneet vahvasti hyvin iäkkäisiin: koronaan kuolleiden keski-ikä on noin 85 vuotta.

– Yhä useammin koronainfektion yhteydessä kuolemansyy on muu kuin korona, tavallisimmin muistisairaus tai sydänsairaus, Leino sanoo.

THL tuottaa raportteja koronakuolemista epidemian seurantaa varten alustavasti tarkistettujen kuolintodistusten perusteella. Tilastokeskus laatii ja julkaisee vuosittain viralliset kuolinsyytilastot.