Rovaniemellä järjestettävässä walk-in rokotustapahtumassa oli sunnuntaina väljyyttä.

– Laajensimme rokotettavia kaikkiin yli 18-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin, mutta vieläkin on tilaa rokotettaville, Lapin hyvinvointialueen johtava lääkäri Outi Palmén sanoo.

Ilman ajanvarausta tapahtuva walk-in rokotustapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime viikonloppuna. Tuolloin rokotustapahtuma alkoi kaaoksesta, kun sadat ikäihmiset saapuivat jonottamaan rokotusta jo ennen terveysaseman aukeamista.

Palmén arvelee, että edellisviikon kaaos on saattanut pelästyttää osan mahdollisista rokotettavista. Tänä viikonloppuna väentungosta ei ole ollut.

Viime viikonloppuna rokotettavana Rovaniemen rinteenkulman terveysasemalla kävi hieman alle 1000 henkilöä. Palménin mukaan tänä viikonloppuna rokotteella on käynyt väljyydestä huolimatta likimain lähes tuplaten ihmisiä.

– Vieläkin ihmisiä mahtuu. Meillä on henkilökuntaa ja rokotteita täällä valmiina odottamassa.

Korona- tai influenssarokotteen saavat kello 17 saakka sunnuntaina ilman ajanvarausta myös henkilöt, joilla olisi ajanvaraus esimerkiksi myöhepmään ajankohtaan.