Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kristityt sanovat lapsilleen, että jouluna juhlitaan Jeesus-lapsen syntymää. Ateistit kertovat, että on Auringon syntymäpäivä. Juutalaisillakin valo voittaa pimeyden eli hyvä pahan. Ja sosialidemokraatit sanovat lapsilleen, että päivänsankari on presidentti Tarja Halonen. Kaikilla on oma selityksensä sille, että pidetään suuret juhlat.
Mutta kaikkihan me tiedämme, mitä tähän aikaan vuodesta oikeasti juhlitaan: kauppaa. Kauppa on joulun todellinen tähti.
Joulukaupan sujumista jännitetään etukäteen, ja sen suuruudesta iloitaan jälkikäteen. Noin paljon rahaa reippaat kansalaiset jaksoivat tänä vuonna kantaa kauppoihin!
Muulloin säästäväisyys on hyve ja turha kuluttaminen kuivattaa koko maapallon, mutta jouluna hyveet on syytä unohtaa. Sanoivathan niin Jeesus, Mooses, Kant kuin Halonenkin, että minun vuokseni on teidän törsäämän sukupolvesta sukupolveen, ajasta iäisyyteen. Ei kun ei sanoneetkaan! Mutta tuntuu kuin olisivat sanoneet. Niin yksituumaista kaupan palvonta on.
Joka joulu lehdet tekevät listoja ”aineettomista lahjoista”, joita ilmastosta ahdistuneet voivat hankkia toisilleen. Ne ovat järjestään huiman kalliita: seitsemän kympin museokortti on halvimmasta päästä. Sitä paitsi ei hieronta ole ”aineetonta”, kuumailmapallolennosta puhumattakaan!
Kysyin Facebook-kavereiltani, mistä heidän joulubudjettinsa koostuu. Minulla ei nimittäin ole kuukausibudjetissani lahja-, koriste- eikä suklaarasiarahoja eikä liioin joulusäästötiliä. Harva osaa vastata, mistä joulurahat tulevat tai mistä ne ovat pois. Ehkä se on sitä joulun taikaa?
Tai sitten monella on ihan liikaa rahaa.
Jos ei tarvitse tehdä budjettia, voisi aivan hyvin maksaa vähän lisää veroja. Ei kotitalouden kuukausibudjetti nyt niin vaikea ole tehdä, etteikö siitä jopa keskiluokka selviäisi.
Kokosin (hakukoneen avulla) pienen lahjalistan muille tyhjätaskuille ja niille, jotka haluavat oikeasti aineettomia lahjoja. Siitä vaan käärimään pakettiin! Taatusti saajat ilahtuvat.
Hyvää joulua ja ennen kaikkea hyvää joulukauppaa!
Auli Viitala
Kirjoittaja on mielenterveyskuntoutuja, jonka joulubudjettiin mahtuu yksi savustettu nieriä.