Pelkosenniemen kunta toimii käytännössä yhdellätoista valtuutetulla, eikä valtuustossa ole enää perussuomalaista valtuutettua. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Kankaanranta kertoo, etteivät perussuomalaiset ole istuneet kokouksissa pitkiin aikoihin.

Ensin ero myönnettiin Piia Taipolalle, jonka jälkeen myös kaikki perussuomalaiset varavaltuutetut ovat pyytäneet eroa. Viimeisimmän perussuomalaisen valtuutetun eroanomusta käsitellään kunnanhallituksessa tämän kuun 23. päivänä.

– Olemme myöntäneet eron. Päätös ei ole lainvoimainen, koska siitä on valitettu, Kankaanranta toteaa.

Viime kuntavaaleissa 23 ehdokkaasta valtuustoon valittiin 13. Valtuustokauden aikana kokouksia on ollut vaikea saada päätösvaltaisiksi. Valtuuston jäsenistä kahden kolmasosan pitää osallistua kokoukseen, jotta kokous olisi päätösvaltainen.

– Nyt kahdeksan valtuutettua riittää ja sen verran olemme yleensä valtuutettuja kokoukseen ”löytäneet”, Kankaanranta kertoo.

Kankaanranta myöntää, että näin pienellä porukalla päätöksenteko on haavoittuvaista. Jos tulee useampia sairastumisia, käy helposti niin, ettei kokouksesta saada lainmukaista.

Kiinnostaako kuntapolitiikka pelkosenniemeläisiä?

Pelkosenniemi on siitä erikoinen kunta, että piskuinen valtuusto on koostunut peräti kuudesta eri ryhmästä. Nyt kun perussuomalaiset ovat poissa laskuista, 11 hengen kunnanvaltuustoon kuuluvat keskusta ja vihreät sekä puolueisiin sitoutumattommat ryhmät: Pelkosenniemen kylät, Pyhä-Pelkosenniemi, Yhteinen Pelkosenniemi, sekä keskustaryhmästä eronneen Tero Luoma-ahon perustama Kummitsoivan kiertäjät-ryhmä.

Suurimpia ryhmiä ovat Pelkosenniemen kylät ja Pyhä-Pelkosenniemi -ryhmät, joihin molempiin kuuluu kolme henkilöä.

Puheenjohtaja Kankaanrannan arvion mukaan kunnanhallituksen työskentely on sujunut hyvin, ja hän uskoo, että jäljellä oleva noin puolentoista vuoden mittainen valtuustokausikin saadaan kunnialla päätökseen ilman lisävaaleja.

Markku Kankaanrantakin oli mukana kuntalaisille suunnatussa tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa keskiviikkona. Tilaisuus veti hyvin osallistujia: kuntalaisia oli paikalla 30 ja etänä 20.

– Näyttää, että kuntapolitiikka kiinnostaa pelkosenniemeläisiä.

Ehkäpä määrä kertoo siitä, että lisää kuntalaisia voitaisiin saada mukaan vastuunkantamiseen ja Pelkosenniemen kunnan päätöksentekoon?