Turun keskustan terveysaseman sunnuntaina 19. marraskuuta järjestettävässä rokotustapahtumassa influenssa- ja koronarokotuksen saa vain ajanvarauksella.

Turun Mäntymäen terveysaseman rokotustapahtumassa saa samana päivänä influenssa- ja koronarokotteita saa edelleen ilman ajanvarausta.

Syynä muutokseen on keskustan terveysaseman tilojen soveltumattomuus isoon rokotustapahtumaan.

Sote-aluepäällikkö Terhi Painilainen sanoo, että ikääntyneiden ja riskiryhmäläisten ei haluta jonottavan ulkona erilaisissa sääolosuhteissa.

– Rokotusten suosio ensimmäisenä rokotusviikonloppuna yllätti meidät ja ihmiset joutuivat jonottamaan rokotuksia ulkotiloissa. Olemme ottaneet tapahtumasta opiksi. Koska jonottajat eivät mahdu keskustan terveysaseman sisätiloihin, olemme päätyneet muuttamaan rokotustapahtuman ajanvarauksella toimivaksi, Painilainen sanoo.

Mäntymäen terveysaseman tilat soveltuvat paremmin isoihin rokotustapahtumiin ja jonottaminen voidaan järjestää sisätiloissa.

Rokotustapahtuman ajat avautuvat varattaviksi torstaina 9.11. Rokotusaikoja voi varata niin eTerveyspalveluiden kautta (varha.fi/eterveyspalvelut) kuin terveysasemien ajanvarauspuhelimestakin, p. 02 266 0159 (avoinna arkisin klo 8–15).

– Nostamme koko ajan myös ilta-aikaan annettavien rokotusten kapasiteettia. Aikoja avautuu säännöllisesti ja portaittain varattaviksi niin päivä- kuin ilta-aikoihinkin, Painilainen korostaa.

Korona käynnissä, influenssa ei alkanut

Koronaepidemia on Turussa ja Varsinais-Suomessa jo käynnissä. Sen sijaan influenssakausi ei ole vielä alkanut. Hallintoylilääkäri ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi arvioi, että influenssa- ja koronarokotukset jatkuvat aktiivisesti loppuvuoden ajan.

Turun sote-keskuksissa on annettu jo yli 4 300 koronarokotetta. Muissa Varhan sote-keskusten rokotustapahtumissa on rokotettu lisäksi noin 3900 henkilöä.

Influenssarokotteita on annettu Turussa noin 5 500 henkilölle ja muissa Varhan sote-keskuksissa noin 4 500 henkilölle.