Suomalaiset ovat Trump-vastaisempia kuin muut. Se on 21 maassa tehdyn mielipidekyselyn tulos.

Suomessa republikaanien ehdokas Donald Trump häviäisi murskaluvuin nykyiselle presidentille, demokraattien ehdokas Joe Bidenille.

Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista haluaa Trumpin toistamiseen presidentiksi, kun Bidenia äänestäisi 79 prosenttia ensi vuoden vaaleissa.

Muita Pohjoismaita kyselyssä ei ole mukana.

Suomen jälkeen Trumpin kannatus oli vähäisintä Belgiassa, 11 prosenttia. Kaikissa 21 maassa Bidenia kannattaa keskimäärin 43 prosenttia ja Trumpia 23 prosenttia vastaajista.

Yhdysvalloissa tilanne oli Bidenin eduksi prosentein 45–42.

Israelilaiset valitsisivat Trumpin

Vain neljä kyselyn maata valitsisi Trumpin presidentiksi: Israel, Turkki, Nigeria ja Pakistan.

Israelissa äänet menivät Trumpin hyväksi prosentein 45–33. Palestiinalaiset kannattivat niukasti enemmän Bidenia, prosentein 33–29.

Kysely tehtiin elo-syyskuussa 2023, joten lokakuussa alkanut sota Hamasin ja Israelin välillä on voinut vaikuttaa israelilaisten ja palestiinalaisten mielipiteisiin kyselyn teon jälkeen.

Kansainvälisen mielipidekyselyn toteutti mielipide- ja markkinatutkimuslaitosten verkosto WIN. Suomen osalta sen on tehnyt Taloustutkimus oy. Suomessa haastateltiin 500 ihmistä.

Tutkija: Suomalaiset voivat pelätä Trumpin ulkopolitiikkaa

Yhdysvaltain politiikan tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että suomalaisten Trump-vastaisuutta voi selittää ainakin kaksi asiaa: negatiivinen uutisointi Trumpista ja pelko Trumpin ulkopolitiikkaa kohtaan.

Lindénin mukaan Trumpista on uutisoitu Suomessa paljon ja pääosin hyvin kielteisesti. Tosin vertailevaa tutkimusta eri maiden välillä ei ole tiettävästi tehty, hän huomauttaa.

Suomessa Trump-uutisointia on tutkittu ainakin kahdessa tutkimuksessa, joissa on selvitetty Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Aamulehden Trump-juttuja. Hänet kuvataan niissä muun muassa arvaamattomana ja kelvottomana presidenttinä.

Lindén arvioi, että suomalaisten käsitys Trumpista presidenttinä vuosina 2016–2020 perustuu paljolti negatiivisille kohu-uutisille.

– Korostettiin kaaoksen tuntua ja sitä, että hallinto ei toimi.

Vähemmälle huomiolle Suomessa on Lindénin mukaan jäänyt se, että monet amerikkalaiset kokevat Trumpin saaneen paljon tärkeitä asioita aikaan presidenttinä.

Myös Trumpin mahdollinen uhka demokratialle sekä epävarmuus hänen ulkopolitiikastaan voivat lisätä nyt suomalaisten vastustusta häntä kohtaan, Lindén arvioi.

Suomalaiset voivat pelätä, säilyvätkö Naton turvatakuut entisellään, jos Trump nousee presidentiksi.

Suomessa yhtä suurta epäluottamusta vaalijärjestelmää kohtaan kuin USA:ssa

Kyselytutkimus paljastaa myös, että Suomessa koetaan yhtä suurta epäluottamusta Yhdysvaltain äänestysjärjestelmää kohtaan kuin Yhdysvalloissa.

Suomessa järjestelmää piti luotettavana 50 prosenttia ja epäluotettavana 37 prosenttia vastaajista. Yhdysvalloissa vastaavat osuudet olivat 50 ja 34.

Tutkija Maria Lindén arvioi, että syyt epäluottamukseen ovat Suomessa ainakin osin toiset kuin Yhdysvalloissa.

Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa ei laajasti uskota siihen Trumpin tarinaan, että Biden voitti vuoden 2020 vaalit vaalijärjestelmään liittyvän vilpin avulla.

Suomalaisten epäluottamus on enemmänkin sellaista, että meillä asiat ovat paljon paremmin ja amerikkalaiset eivät osaa tätä hoitaa, Lindén arvioi.

Muistissa on vielä aiempiin vaaleihin liittyviä äänestysjärjestelmän ongelmia, esimerkiksi vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Silloin republikaanien George W. Bushin voitto demokraattien Al Goresta ratkesi vasta korkeimmassa oikeudessa.