Sadat ihmiset jonottivat korona- ja influenssarokotteita Turussa pyhäinpäivän aamuna. Rokotustapahtuma järjestettiin lauantaina kello 9 alkaen Mäntymäen terveysasemalla.

Paikalla olleiden ihmisten mukaan jono oli kymmenien metrien pituinen jo tuntia ennen ovien avaamista. 400 ensimmäistä vuoronumeroa jaettiin 15 minuutissa siitä, kun ovet aukesivat.

Paikalla olleet työntekijät arvioivat, että päivän aikana ehditään rokottamaan 700–800 ihmistä.

– Rokotteita riittää kyllä kaikille, mutta aika voi tulla vastaan, vuoronumeroita jakamassa ollut työntekijä kommentoi.

Kuusi tuntia jonossa

Pirjo Henriksson, Merja Akkanen ja Marja-Liisa Uzbjakov kertoivat tulleensa jonoon puoli yhdeksän aikoihin lauantaiaamuna. Naisten edellä jonossa oli runsas sata ihmistä.

Henrikssonin puoliso jonotti korona- ja influenssarokotetta viime viikonloppuna kuusi tuntia.

– Ensin kolme tuntia ulkona ja sitten kolme tuntia sisällä. Hän oli viimeisiä, joka ehti saada rokotteet. Osa jonottajista joutui lähtemään pois tyhjin käsin, Pirjo Henriksson kuvailee.

Turun Mäntymäessä järjestetyn rokotustapahtuman järjestelyt eivät saaneet naisilta täysiä pisteitä, vaikka niitä oli parannettu.

– Ei tämä tällainen ole nykypäivää. Tällainen rokotustapahtuma pitäisi järjestää jokaisessa Turun terveyskeskuksessa. Silloin se toimisi, Henriksson painotti.

Viime viikosta otettu opiksi

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai runsaasti kritiikkiä viime sunnuntaina Turussa järjestetyistä ensimmäisistä rokotustapahtumista. Sadat ihmiset jonottivat ulkona pakkasessa tuntien ajan rokotetta.

Varha tiedotti parantaneensa rokotustapahtumien järjestelyjä saadun palautteen perusteella. Mäntymäen terveysasemalla jaettiin lauantaina vuoronumeroja, ja jonottajat päästettiin odottamaan vuoroaan sisätiloihin.

SPR:n vapaaehtoiset opastivat henkilökunnan apuna ihmisiä. Suuren vuoronumeron saaneita neuvottiin käymään kotona tai asioilla ja palaamaan takaisin vasta oman vuoronumeron lähestyessä.

Rokotteita annetaan ilman ajanvarausta Mäntymäen terveysasemalla myös huomenna sunnuntaina kello 9–15.30 välisenä aikana.

Uusia rokotusaikoja on avattu Varhan tiedotteen mukaan Turun terveysasemille myös arki-iltoihin. Ajat on varattavissa sähköisesti eTerveyspalvelujen kautta tai arkisin puhelimitse numerosta 02 266 0159.