Ihmisiä on kehotettu monelta suunnalta ottamaan influenssa- tai koronarokotus mahdollisimman nopeasti, kun tautikausi jyllää näin loppusyksystä.

Useat päijäthämäläiset ovat kuitenkin huomanneet, että rokotusaikoja ei ole tarjolla kuin viikkojen päähän.

– Marraskuun alku on aina kiireistä ja ihmiset helposti kärsimättömiä, huokaa rokotuskoordinaattori Henry Raita Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta.

Hän kehottaakin ihmisiä käymään sähköisessä ajanvarauksessa useampana päivänä, koska uusia rokotusaikoja lisätään sinne jatkuvasti, jopa useampaan otteeseen samana päivänä.

– Kaikki päijäthämäläiset saavat varmasti haluamansa rokotteet, mutta eivät välttämättä juuri sinä päivänä kun itse haluaisivat. Jos Lahdessa rokotetaan vaikkapa 15 000 ihmistä influenssan varalta, niin on mahdotonta järjestää kaikille aikaa marraskuun alkuviikkoina, Raita muistuttaa.

Hänen mukaansa myöskään rokottajien määrän lisääminen ei nopeuttaisi jonoja, koska Lahden sote-keskuksessa ei ole vapaita työtiloja.

Kansalaisten kärsimättömyys myös hidastaa rokotuspalveluja.

– Jos on tehnyt aikavarauksen rokotukseen netissä, niin itselle sopivampaa aikaa ei tulisi enää metsästää puhelinpalvelussa, koska se kuormittaa ja hidastaa rokotusjonoja, Raita sanoo.

Viime talvena kausirokotukset jatkuivat aina tammikuun puoliväliin asti. Raidan tänä talvena rokotukset jatkuvat ehkä pidempäänkin.