Vitamiineja, erityisesti D-vitamiinia, hyviä unia, toiveikkuutta ja nettiterapiaa.

Pitkäaikaiseen koronaan ei ole yhtä lääkettä, ja muun muassa tällaisia hoitokeinoja koronaklinikoiden nettisivuilla suositellaan.

– Niinpä tietysti, long covidia sairastava, Sini Lindell naurahtaa ironisesti.

Erilaiset ohjeet ja hoitokeinot ovat tulleet tutuiksi yli kahden ja puolen vuoden koronasairauden aikana.

– Minäkin olen syönyt vaikka kuinka paljon vitamiineja.

Lindell on myös kävellyt.

Hän muistaa kuinka hän kuukauden sairaalajakson jälkeen keväällä 2021 käveli vimmatusti juuri täällä Lammassaaressa - ja vesijuoksi kesällä joka päivä.

Niin olivat lääkärit määränneet.

– Pari vuotta sitten syksyllä tuli romahdus ja jouduin aloittamaan uudelleen hermokipulääkkeet, hän muistelee.

Nykyään long covid-kuntoutujille suositellaan liikuntaa oman jaksamisen mukaan. Kova fyysinen rasitus saattaa jopa laukaista pitkäaikaisen koronan.

Lindell epäilee, että osa hänen pitkittyneistä oireistaan voi johtua siitä, että hän liikkui alussa liikaa.

Nyt Lindell kävelee horjuen Lammassaaren pitkospuita pitkin. Jokainen askel aiheuttaa viiltävän kivun.

Usein hän on kaatunut, kun vasen jalka on puutunut ja pettänyt alta.

– Olen surullinen ja minulla on masentunut olo siitä, että olen joutunut kokemaan tämän ja siitä, että en ole parantunut. Aluksi minulle sanottiin, että kun liikut, niin kipu menee ohi, hän sanoo.

Terapiaa Lindell on saanut sairauden aiheuttamaan kuolemanpelkoon. Hänelle määrätyt serotoniinitasoon vaikuttavat masennuslääkkeet eivät auttaneet ahdistukseen, eivätkä muihinkaan oireisiin.

Lindell on joutunut perustelemaan sairauttaan viime aikoina entistä enemmän.

– Olen joutunut lääkärillekin sanomaan, etten ole keksinyt tällaista sairautta. Aivojanikin on kuvattu, eikä mitään ei ole löytynyt.

Ei tiedetä missä se on, mutta tuolla jossakin elimistössä se korona tekee tuhojaan, hän miettii.

– Korvien välissä sairaus ei ole.

Yle on nähnyt Lindellin potilaskertomuksia.

Mielialalääkkeitä koronaan?

Hiljattain Cell-tiedelehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan mielihyvää tuottavan hormonin eli serotoniinin vähäinen määrä veressä saattaa lisätä long covidin riskiä.

Vaikka Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Helena Liira painottaa, että yhtä lääkettä pitkäkestoiseen koronatautiin ei ole, hänen mukaansa mielialalääkkeitä eli serotoniinitasoon vaikuttavia SSRI-lääkkeitä määrätään jo nyt potilaille paljon.

Hänen mukaansa lääkkeet lisäävät neuroplastisuutta, millä tarkoitetaan hermojen kykyä tuottaa uusia yhteyksiä.

– SSRI-lääkkeet ovat jo laajasti käytössä long covid -potilailla. Niitä käytetään herkästi, jos potilailla on mielialaongelmia ja mielellään, koska niiden tiedetään vaikuttavan neuroplastisuutta lisäävästi. Se on toivottavaa, koska on kysymys keskushermoston paranemisprosessista, hän sanoo.

Turun yliopiston neurologian professorin virasta eläköityneen Risto O. Roineen mukaan tutkimus on merkittävä, mutta serotoniinitason ja long covidin välinen yhteys vaatii vielä lisätutkimusta.

Hänen mukaansa hoitokäytäntöjä ei pitäisi muuttaa, eikä SSRI-lääkkeitä saisi määrätä varmuuden vuoksi tai kokeeksi.

Näyttöä niiden tehosta neurologisten vaurioiden korjaamisessa ei ole, vaikka lääkkeitä ei long covidin hoidossa käytettäisi juuri mielialan kohentamiseen.

– Ei ole osoitettu, että niiden käyttäminen lisäisi neuroplastisuutta. Lisäksi SSRI-lääkkeillä on sivuvaikutuksia, kuten seksuaalisen halun väheneminen, hän sanoo.

Sairaus ei parane pelkällä positiivisella ajattelulla

Husin long covid -poliklinikka on yhdistynyt toiminnallisten häiriöiden poliklinikan kanssa tänä syksynä. Uusi nimi on Pitkittyneiden oireiden kuntoutuspoliklinikka.

Poliklinikan nettisivuilla kuitenkin vakuutetaan, ettei nimenvaihdoksesta huolimatta pitkäaikaista koronaa pidetä toiminnallisena häiriönä eli että sairaudella ei olisi biologista syytä.

Ylilääkäri Liiran mukaan koronapotilaat ovat kuitenkin hyötyneet eniten kuntoutuksesta muun muassa toiveikkuuden lisäämisen avulla.

– Toipuneet ovat hyödyntäneet tavanomaisia kuntoutuksellisia keinoja, etenkin toiveikkuutta ja muun muassa entisiin toimintoihin palaamista.

Risto O. Roine puolestaan painottaa, että pitkäkestoinen korona on biologinen sairaus ja että Suomessa ollaan menossa väärään suuntaan long covid -potilaiden hoidossa.

– Pelkällä positiivisella ajattelulla tämä sairaus ei parane, Roine sanoo.

Professorin mielestä potilaat pitäisi ottaa vakavasti, jotta he saavat heille kuuluvat hoidot ja oikeudet.

Joka kymmenes koronapotilas sairastuu yhä long covidiin

Suomessa on jo kolmekymmentätuhatta pitkäaikaista koronaoireista kärsivää potilasta. Koska tauti on yhä alidiagnosoitu, Roineen mukaan heitä voi olla jopa satatuhatta, jos potilaiden määrän suhteuttaa väestöön ja vertaa muihin maihin.

– Joka kymmenes koronainfektion saanut saa edelleen taudin pitkittyneen muodon.

Pitkäaikainen koronasairaus aiheuttaa muun muassa vastustuskyvyn alentumista sekä henkisen että fyysisen rasituskyvyn heikkenemistä ja verenhyytymishäiriöitä.

Roineen mukaan on olemassa myös tutkimustuloksia, joiden mukaan long covid koetaan raskaampana kuin syöpä, koska se vaikuttaa niin vahvasti toimintakykyyn.

Kolme vuotta kärsimystä: toivoo vielä joskus heräävänsä ilman kipuja

Tänään Sini Lindell nauttii ulkoilusta lehtensä pudottaneiden puiden katveessa. Huomenna hän tuskin pääsee ulos kipujen takia.

Lindell on koronaan sairastumisen myötä menettänyt työpaikkansa, rahaa ja sosiaalisia suhteita. Lindell on sairauslomalla pari kuukautta, mutta tarkoitus olisi etsiä uusi työpaikka.

Pelkällä toiveikkuudella ei Lindellin mukaan sairautta selätetä. Silti hän uskoo, että vielä joskus tulee aamu, kun hän ei herätessään tunne kipua ja voi kävellä horjumatta.