Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Pitkin syksyä on voivoteltu suomalaisen terveydenhuollon alennustilaa. Rahat eivät kohta riitä muuhun kuin hyvinvointialueiden johtajien palkkoihin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun eivät riitä edes niihin, nimitys pitää vaihtaa pahoinvointialueeksi.
Sote-uudistus on suoraan kuin muinaisesta huumorilehti Pahkasiasta.
Ensin Kokoomus kuvitteli – ja kuvittelee edelleen – märissä päiväunissaan, että yksityistäminen tarkoittaa hintojen alenemista. Sellaista ei ole käynyt vielä ikinä, koskaan, missään. Päinvastoin. Yksityistäminen mahdollistaa hintojen nostamisen kuuhun saakka, kuten on nähty nyt keikkalääkäreiden kohdalla ja sitä ennen muun muassa lastensuojelussa sekä vuokrahoitajien tapauksessa.
SDP – ja vasemmisto ylipäänsä – puolestaan hyväksyi viime hallituksessa kyseisen sote-uudistuksen, vaikka hyvin tiesi, etteivät rahat riitä. Matematiikka ei toki ennenkään ole ollut vahva laji niillä poliittisen kartan suunnilla. Vasemmistoiiton ratkaisu näin jälkikäteen on, että annetaan verotusoikeus hyvinvointialueille. Sinä maksat!
Voisiko olla sitten niin, että kun asioita hoitamassa on ääliöitä oikealla ja ääliöitä vasemmalla, niin keskeltä löytyisi viisauden ydin? Hah! Keskusta on se, joka vasta halusikin nämä ”hyvinvointi” alueet, koska ilmeisesti jossain navetassa siellä ”alueilla” oli vielä joku, joka heitä äänesti.
Ylipäänsä poliitikot joka puolella olivat herttaisen yhtä mieltä siitä, että sote - eli se, että perustetaan kokonaan uusi hallinnon taso! – jotenkin taianomaisesti vähentäisi muun muassa byrokratiaa. Kun poliitikko sanoo, että joku asia vähentää byrokratiaa, kannattaa poistaa viinipullosta korkki, koska byrokratian vähentämisestä seuraavaa byrokratian lisääntymistä ei kestä selvin päin.
Eikä persujenkaan kannata olla vahingoniloisia siellä hoitojonossa, sillä tällä kertaa leikkaamassa ovat omat – siis rahoitusta leikkaamassa – leikkaussaliin ei luojan kiitos vielä päästetä poliitikkoja.
Poliitikkojen tapa hoitaa asioita on erikoinen: tehdään laki, joka määrää, että näin ja näin pitää tehdä. Rahoitusta ei kuitenkaan myönnetä, joten lakisääteiset palvelut ostetaan sitten ulkoa viisi kertaa kalliimmalla velaksi. Yksityiset lastensuojelufirmat tai lääkäriasemat tekevät miljoonavoitot, tavallinen pulliainen, joka haluaisi päästä pikkuleikkaukseen, kärsiköön.
Yleisestä terveydenhuollosta on helpompi leikata kuin erikoissairaanhoidosta, koska jälkimmäiseen liittyy paljon enemmän lainsäädäntöä. Lopputuloksena on kallis erikoissairaanhoito, joka on erikoissuojeluksessa, ja terveyskeskukset kärsivät.
Kirsikkana kakussa on kokonaan oma erillinen lääkärimöhkäle nimeltä työterveyshuolto. Siihen laitetaan niin paljon resursseja, että pyörryttäisi, mutta ei tällainen palkkatyön ulkopuolella oleva kirjailija uskalla pyörtyä, koska jos lyö kaatuessaan päänsä, ei sitä noin vain pääse hoitoon.
Älyttömyysesimerkki työterveydestä: kaverini on yksinyrittäjä pienessä firmassaan, ja hänen teini-ikäinen lapsensa käy siivoamassa kerran viikossa toimiston ja ansaitsee näin vähän taskurahaa. Jotta lapsi ymmärtäisi, kuinka täällä yhteiskunnassa kuuluu touhuta, ystäväni maksaa nämä muutamat kolikot lapselle verokortilla.
Nyt ystäväni törmäsi sellaiseen, että koska lapsi on töissä hänellä, lapselle täytyy järjestää työterveyshuolto ja tätä varten täytyy teettää muun muassa päihdeselvitys. (Mikä toki vielä kirjoittajan nuoruudessa olisi ollut aiheellinenkin, ei sillä.) Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kun on vuosien varrella keksitty ties mitä kommervenkkejä, koska sehän on ilmaista.
Tai siis ei tietenkään ole ilmaista, vaan maksaa ihan helkutisti, mutta koska työnantaja maksaa, niin sillä ei ole niin väliä. Ja maksaa se mutkan kautta koko yhteiskunnallekin. Perusterveydenhoito on retuperällä muun muassa työterveyden takia – kaksi päällekkäistä järjestelmää imee resursseja hurjasti.
Suomessa ei ylipäänsä taida olla monta yhtä epätasa-arvoista asiaa kuin työterveys, jossa niille annetaan, joilla jo on. Työttömät, eläkeläiset, freelancerit, köyhät yksinyrittäjät ja sen sellaiset kärsivät – ja heitä on alati kasvava joukko, sillä perinteinen työsuhde ei enää ole nykypäivänä mikään normi.
Saavutettuihin etuihin on ymmärrettävästi paha puuttua, ja on työterveyshuollossa varmaan hyvätkin puolensa. Mutta hiukan hirvittää, kun työterveyspalveluja tarjoava lafka mainostaa dollarinkuvat silmissä: ”Turhia käyntejä ei ole”.
Ei varmaan juu...
Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, joka maksaa itse lääkärikäyntinsä.