Riskiryhmiin kuuluvat suomalaiset saavat tänäkin syksynä ilmaisen influenssarokotteen terveysasemalla.
Osa työnantajista tarjoaa influenssarokotuksen myös työterveyshuollon kautta maksutta.
Sellaisen henkilön, jolla ei ole oikeutta maksuttomaan rokotukseen on mahdollista saada influenssarokotus yksityisellä terveysasemalla tai ostaa rokote itse apteekista reseptillä.
Apteekissa influenssarokote maksaa noin 15 euroa, ja sen voi käydä pistättämässä terveysasemalla. Yksityisillä terveysasemilla hinnat vaihtelevat.
Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että rokotteet saattavat loppua niin apteekista kuin yksityisiltä terveysasemilta jo syksyn aikana, muistuttaa THL verkkosivuillaan.
Yli miljoona rokotetta
Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kertoo, että koko Suomeen on nyt toimitettu influenssarokotteita, ja toimitukset jatkuvat sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten tilausten tahdissa useimmiten 2–3 erässä.
Rokotteita on hankittu yhteensä 1,7 miljoonaa pistettävää rokoteannosta. Nenäsumuterokotteita on hankittu yhteensä 100 000 annosta. Nenäsumuterokotteet ovat tarkoitettu lapsille.
Voi olla, että rokotteita jää yli, sillä kaikki riskiryhmäläiset eivät rokotetta halua ottaa.
Heille influenssarokote annetaan ilmaiseksi
Aikataulut vaihtelet alueittain
Riskiryhmien rokottamisesta vastaa siis hyvinvointialueet, joissa aikataulut niin rokotteiden antamisessa kuin ajanvarauksessa vaihtelevat alueittain.
Nohynek muistuttaa, että syy eri rokotusaikoihin voi olla, että THL ohjeistaa järjestämään isot joukkorokotustilaisuudet marraskuun puolivälistä lähtien.
Lisäksi THL:n suositus on että koronarokotteiden osalta riskiryhmiin kuuluvat saisivat influenssarokotteet samanaikaisesti koronarokotetehosteen kanssa.
Katso tästä, miten oma alueesi on varautunut antamaan rokotteita
Juttua päivitetty 19.10. kello 9:59: Lisätty tieto Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ajanvarauksesta rokotuksiin.