WASHINGTON Joe Bidenin piti olla presidentti, joka voisi hetkeksi kääntää katseensa pois Lähi-Idästä.

Bidenin presidenttikausi alkoi tilanteessa, jossa Yhdysvallat oli viimein irrottautumassa 20 vuotisesta sodasta Afganistanissa. Sotatoimet Syyriassa hiipuivat.

Ja ennen kaikkea, Bidenilla oli suunnitelma Lähi-Idän rauhoittamiseksi pitkällä tähtäimellä.

Bidenin tavoite oli Israelin ja sitä ympäröivien arabimaiden suhteiden vakauttaminen, ja aivan erityisesti Israelin ja Saudi-Arabian suhteiden normalisoiminen.

Jos suunnitelma olisi onnistunut, Israel ja Saudi-Arabia olisivat virallisesti siirtyneet samalle puolelle jaettua vihollista, Irania, vastaan.

Se olisi ollut valtava helpotus Yhdysvalloille, joka olisi voinut luottaa Saudien ja Israelin pitävän Iranin kurissa, ja siten keskittyä Kiinaan, Ukrainaan ja kotimaahan.

Suunnitelma epäonnistui. Kun Biden tänään saapuu Israeliin, hänen tehtävänsä on estää suursota Lähi-Idässä.

Siihen tarvitaan Yhdysvaltoja, jolla on erityistä kokemusta epäonnistuneesta terrorismin vastaisesta turvallisuuspolitiikasta.

Hamasin raakojen iskujen jälkeen Biden ilmaisi vakaan tukensa Israelille. Jämäkässä puheessa Biden sanoi, että Yhdysvallat seisoo vakaasti Israelin takana.

– Tänään amerikkalaiset ympäri maan rukoilevat niiden perheiden puolesta, jotka on revitty hajalle. Monet meistä tietävät miltä se tuntuu, Biden sanoi.

Yhdysvalloissa Hamasin iskuja on verrattu suoraan syyskuun 11. terrori-iskuihin, joissa kuoli noin 3 000 amerikkalaista. Suhteutettuna väestön kokoon Hamasin iskut ovat olleet huomattavasti mittavammat.

Israel vannoo, että Hamas on hävitettävä hinnalla millä hyvänsä. Myös Biden sanoi televisiohaastattelussa viikonloppuna, että Hamas on hävitettävä, mutta samalla on säilytettävä tie kohti Palestiinan valtion virallista muodostamista.

Biden todennäköisesti tietää, että nämä kaksi tavoitetta ovat osin ristiriidassa keskenään.

Historia on näyttänyt, että terrorijärjestön hävittäminen sotatoimilla vaatii totaalista sotaa. Silloin kuolee paljon siviilejä.

Terrorismitutkijat viittaavat usein Sri Lankaan, kun he haluavat kertoa terrorijärjestön onnistuneesta hävittämisestä sotatoimin.

Vuonna 2009 Sri Lankan armeija musersi separatistiryhmä tamilitiikertit sotatoimin. Samalla armeija tappoi kymmeniätuhansia siviilejä silmittömässä väkivallassa.

”Onnistuminen” on siis hyvin kyseenalainen termi – varsinkin, kun terrori ei ole ohi Sri Lankassa. Ideologia on vaikeampi tappaa kuin ihminen.

Yhdysvallat on kokeillut sitä itse, ja epäonnistunut.

Syyskuun iskuista ei mennyt kuukauttakaan ennen kuin Yhdysvallat aloitti Afganistanin sodan maata hallinnutta Talibania vastaan. Pari vuotta myöhemmin alkoi sota myös Irakia vastaan.

Kahdessakymmenessä vuodessa sodissa kuoli satoja tuhansia ihmisiä, ja pelkästään Afganistanissa ainakin 70 000 siviiliä.

Irakin sota siivitti terrorijärjestö Isisin nousua. Kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista, Taliban palasi valtaan.

Barack Obaman varapresidenttinä Biden kampanjoi jatkuvasti vetäytymisen puolesta. Hänen mukaansa ongelma ei ollut Afganistan, vaan oikeasti Pakistan, jonka suojissa Al-Qaida lymysi. Alunperin Bidenkin oli kannattanut sotaa, kuten kaikki Yhdysvaltain kongressiedustajat yhtä lukuunottamatta.

Terrorisminvastainen sota on opettanut Bidenille ja ulkoministeri Antony Blinkenille, että että tuska ja raivo ovat heikkoja turvallisuuspolitiikan ajureita.

Bidenin ensimmäisessä puheessa vähemmän huomiota sai kohta, jossa presidentti vaati rivien välissä malttia.

– Terroristit pyrkivät tarkoituksellisesti tappamaan siviilejä. Me pidämme kiinni sodan säännöistä. Sillä on väliä. Se erottaa meidät.

Jos Israel aloittaa täysimittaisen maahyökkäyksen Gazaan ja yrittää hävittää Hamasin tappamalla, Israelin tappamien siviilien määrä saattaisi vertaantua Sri Lankan verilöylyihin.

Afganistanilaisilla ei ollut aikaa kerätä kansainvälistä huomiota ennen Yhdysvaltain äkkisodan alkua. Sodan jalkoihin jääneet siviilit saivat kuolla ilman kuuluvaa kansainvälistä vastalausetta.

Palestiinalaisten kanssa näin ei ole, sillä vuosikymmeniä jatkuneen sorron alla kansa on kerännyt sympatiaa puolelleen ympäri maailman.

Kuten viime viikko on näyttänyt, Israel ja Palestiina polarisoivat mielipiteet melkein missä tahansa. Yhdysvaltain näkökulmasta sota vaarantaa Bidenin vaivalla kasaaman kansainvälisen rintaman yhtenäisyyden.

Polarisaatio on yksi terrorijärjestöjen suosimista taktiikoista. Iskujen avulla aiheutettu kaaos ja sisäinen syyttely voivat rapauttaa yhteiskuntia sisältä, tai syöstä maat tekemään strategisesti nurinkurisia ratkaisuja.

Tässä tapauksessa satojen surmia sureva Israel voi pilata mahdollisuutensa saavuttaa suurin tavoitteensa: turvallinen ympäristö, jossa naapurivaltiot eivät kyseenalaista Israelin oikeutta olemassaoloon.

Washingtonin ulkopoliittinen eliitti on lähes varma, että Israelin ja Saudi-Arabian suhteiden normalisoiminen on nyt kuollut idea. Arabimaiden on mahdotonta tehdä yhteistyötä Israelin kanssa tilanteessa, jossa Gazan raunioista kaivetaan lasten ruumiita.

Kukaan ei myöskään ehdota, että Israel voisi heti Hamasin iskujen jälkeen käydä järkeviä keskusteluja Palestiinan valtion legitimoinnista. Se ei olisi sodan keskellä edes mahdollista.

Nyt Bidenin hallinto yrittää ensisijaisesti estää sodan laajentumisen. Se on hankala tehtävä, sillä Israelin johdossa on pääministeri Benjamin Netanjahu.

Maiden johtajien välit ovat ennestään kireät. Biden on kritisoinut Netanjahun poliittisia uudistuksia, jotka heikentävät Israelin demokratian peruskiveä eli oikeusjärjestelmää.

Israelin turvallisuuskoneiston totaalinen epäonnistuminen tapahtui Netanjahun johdon alla, ja israelilaisten kritiikki häntä kohtaan on voimistunut. Netanjahulle kyse on omasta selviytymiskamppailusta, jossa hänen täytyy näyttää oma voimansa.

Vaarana on paitsi tuhansien viattomien kuolema myös se, että sota laajenee. Hamasiakin suurempi huoli on loppupeleissä Iran.

Kuten vanha viisaus sanoo, sotia on helppo aloittaa mutta vaikea kontrolloida - varsinkaan ilman mitään käsitystä siitä, mikä on toivottu lopputulos.

Silloin sodasta ei voi vetäytyä, eikä Yhdysvallat voi vetäytyä Lähi-Idästä.