Infektioylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälän mukaan Satasairaalassa on tällä hetkellä infektiotautien osalta varsin rauhallista.
Syksyn myötä hengitystieoireista kärsivien määrä on lisääntynyt, mutta suhteessa aiempiin syksyihin, totettujen tartuntojen määrä on ollut tavanomainen.
– Näyttää aika tavanomaiselta syksyn tilanteelta. Rinovirusta ja enterovirusta esiintyy tavanomaisia määriä. Ainoastaan adenovirusta on hiukan tavanomaista enemmän liikkeellä, Uusitalo-Seppälä kertoo.
Myös koronavirusta on tavattu pieniä määriä. Infektioylilääkäri kuitenkin kertoo, että koronatestaus tehdään ainoastaan sairaalaan joutuville potilaille.
– Kansalaisten rokotesuoja ja sairastettujen tautien antama suoja on varsin hyvä.
Riskiryhmäläisten influenssa- ja koronarokotukset alkavat tämän kuun vaihteessa.
Hyvinvointialueen infektioylilääkärin mukaan nyt eletään suvantovaihdetta.
– Kun kuljetaan kohti vuodenvaihdetta, niin todennäköisesti influenssaepidemia alkaa ja myös RS-virustartuntojen määrä nousee, Raija Uusitalo-Seppälä arvioi.
Aiheesta voi keskustella 14.10. klo 23 saakka.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta