Lähi-idän äkillisesti kiristynyt tilanne saa suurta huomiota myös Yhdysvalloissa.

Ulkoministeri Anthony Blinken on matkalla Israelissa. The Times of Israel-lehden mukaan Blinken viestittää Israelille vankkumatonta tukea. Yhdysvallat haluaa etsiä tämänkertaiseen kriisiin ratkaisua, sillä Hamasin iskuissa Israelin puolella kuoli ainakin 22 Yhdysvaltain kansalaista, kertoo muun muassa Britannian yleisradio BBC. Äärijärjestön panttivankeina on tiettävästi myös amerikkalaisia.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on puolestaan kohahduttanut arvostelemalla Israelia, johon hänellä oli presidenttikaudellaan hyvin läheiset suhteet.

Ensi vuoden marraskuun presidentinvaaleja kohti kampanjoiva Trump arvioi, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ei ollut tilanteeseen riittävästi valmistautunut.

– Hän ei ollut valmis eikä Israel ollut valmis, Trump arvioi Fox News -kanavan haastattelussa. Haastattelusta ei ole saatavilla videotallennetta. Asiasta kirjoittaa myös muun muassa Washington Post-lehti.

Puhuessaan kannattajilleen keskiviikkona Floridassa Trump sanoi:

– Jotain meni pieleen viime viikolla. Rivit on saatava suoriksi. He (israelilaiset) ovat ottamassa yhteen ison tekijän kanssa, ehkäpä Iranin kanssa, Trump sanoi ja viittasi isolla tekijällä Iranin tukemaan Hizbollah-järjestöön.

Trump vakuutti, että tilanne ei olisi päässyt eskaloitumaan hänen hallintokaudellaan.

Hän kiitteli myös Hizbollah-järjestöä, joka on tehnyt iskuja pohjoiseen Israeliin Libanonin puolelta.

– Hizbollah on erittäin taitava, he ovat erittäin taitavia, Trump sanoi.

Puoluetoveri puuttui Trumpin sanailuun heti

Entinen presidentti johtaa mielipidetiedusteluissa republikaanipuolueen ehdokaskisaa. Hänen vakavin haastajansa, Floridan kuvernööri Ron DeSantis tarttui Trumpin puheisiin X-viestipalvelussa.

– On absurdia, että kukaan, saati presidentiksi pyrkivä, hyökkää ystävän ja liittolaisen kimppuun DeSantis kirjoittaa.

Donald Trumpin tiedottaja Steven Cheung kiiruhti tasoittelemaan Trumpin kommentteja. Hänen mukaansa entisen presidentin tarkoitus oli arvostella tarkemmin määrittelemättömiä yhdysvaltalaisviranomaisia siitä, että he antoivat Hizbollah-järjestölle idean avata toinen rintama pohjoisessa.

Tiedottaja Cheung viittasi ilmeisesti Yhdysvaltain puolustusministeriön maanantaiseen arvioon, jonka mukaan Hizbollahin toiminta pohjoisessa on huolestuttavaa.

– Presidentti Trump osoitti selvästi, miten kyvytön Biden hallintoineen on, kun he viestittävät terroristeille alueella, joka on otollista hyökkäykselle. Nerokas ei tarkoita samaa kuin hyvä, tiedottaja sanoi. Asiasta kirjoittaa muun muassa The Washington Post-lehti.

Suomalaisasiantuntija: Trumpin epäjohdonmukaiset puheet eivät vaikuttane suosioon

Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen arvioi, että Trumpin kritisoivat maininnat läheisestä liittolaisesta eivät juuri vaikuta tämän suosioon.

– Ylipäätään ulkopoliittiset aiheet eivät vaikuta äänestyskäyttäytymiseen Yhdysvalloissa. Trumpin äänestäjät eivät äänestä poliittisten asiakysymysten vaan enemmänkin henkilökultin perusteella, professori Heiskanen arvioi puhelinhaastattelussa.

Hänen mukaansa suosioon voi vaikuttaa lähinnä kristillinen oikeisto.

– Esimerkiksi aborttioikeuden kumoaminen oli tällainen kysymys. Kyse on henkilökohtaisen aseman pönkittämisestä, Heiskanen sanoo.

Heiskanen muistuttaa, että vaaleihin on vielä pitkä aika, eikä toistaiseksi tiedetä, onko Trump republikaanien ehdokas.

– Johdonmukaisiahan hänen lausuntonsa eivät ole.

Yhdysvaltain vaaleihin on siis aikaa yli vuosi. Nykyisessä jännittyneessä maailmanpoliittisessa tilanteessa suuretkin muutokset voivat olla mahdollisia, mutta lyhyellä aikavälillä Lähi-idän tapahtumat eivät liiemmin vaikuta ehdokkaiden kampanjakeräyksiin.

Yhdysvaltain politiikassa monia rahahanoja säätelee vaikutusvaltainen AIPAC-lobbausorganisaatio, jonka tehtävänä on vaalia ja edistää Yhdysvaltain ja Israelin hyviä suhteita. Toistaiseksi rahoituspolitiiikan muutoksista ei myöskään ole merkkejä.

Biden tarvitsee voiton Lähi-idästä

80-vuotias presidentti Joe Biden ja 76-vuotias pääministeri Benjamin Netanjahu tuntevat toisensa kansainvälisen politiikan foorumeilta vuosikymmenten ajalta. Myös Biden ja Netanjahu ovat vakuuttaneet olevansa läheisiä ystäviä.

Biden on tasapainoillut kannanotoissaan palestiinalaisten ja Israelin välillä. Hän on tiettävästi pyytänyt pääministeri Netanjahua keskeyttämään siirtokuntien rakentamisen Länsirannalle. Kumppanuuden syvyyttä punnitaan lähitulevaisuudessa.

Benita Heiskanen arvioi, että Lähi-idän tilanteesta tulee yleisemmin vaaleissa iso teema. Presidentti Biden tarvitsisi Lähi-idästä ulkopoliittisen voiton.

– Ulkopolitiikka on ollut presidentti Bidenin heikoin lenkki. Hänen kannatuksensa romahti Afganistanista vetäytymisen jälkeen.

Heiskanen muistuttaa, että Yhdysvalloissa republikaanit ja demokraatit ovat harvoin yksimielisiä politiikan kysymyksistä. Israelin tukeminen on yksi niistä.