Koronarokotteen ja influenssavirusrokotteen yhdistäminen on jo useammalla valmistajalla työn alla. Kysyimme yhteisrokotteesta THL:n ylilääkäriltä, rokotetutkija Hanna Nohynekiltä.
Ensimmäiset koronarokotteet annettiin Suomessa joulukuussa 2020. Influenssarokotteita on sen sijaan ollut tarjolla jo 1980-luvulta. Missä vaiheessa yhdistelmärokotteen kehittäminen on?
Nohynek: Useampi valmistaja on jo kohtuullisen pitkällä kliinisissä eli rokotteen ihmisillä tehdyissä tehon tutkimuksissaan.
Ensimmäinen valmistaja, Moderna, joka on käyttänyt omaa RNA-tekniikkaansa, on jo yhdistänyt influenssarokotteen ja koronarokotteen, ja sen tehotutkimus alkaa tällä influenssakaudella. Toiset valmistajat, BioNTech-Pfizer ja Novavax, eivät ole ihan näin pitkällä, mutta nekin ovat tehneet jo kliinisiä kokeita rokotteen turvallisuuden ja immunogeenisuuden osalta.
Miksi nämä haluttaisiin samaan rokotteeseen?
Nohynek: Kohderyhmät, joille tällä hetkellä sekä influenssa- että koronarokotteita suositellaan, ovat melko lailla samoja. Korona ei ole vielä saavuttanut samanlaista kausiluonteisuutta kuin influenssa, mutta tiedämme aiemmasta kokemuksesta, että koronainfektioilla on ollut taipumus lisääntyä silloin, kun muutkin hengitystieinfektiot lisääntyvät ja kun ihmiset viettävät enemmän aikaa sisätiloissa.
Sitä emme tiedä, tuleeko näin olemaan tulevaisuudessakin, mutta tämä mahdollistaisi rokotteiden samanaikaisen annon sellaisille kohderyhmille, jotka todennäköisesti tulevat tehosteannoksia tarvitsemaan myös tulevaisuudessa eikä pelkästään tänä syksynä.
Milloin tällainen yhdistelmärokote voisi olisi Suomessa saatavilla?
Nohynek: Se riippuu siitä, kuinka hyvin nämä rokotteet osoittavat suojatehonsa ja toimivat siten, ettei kummankaan rokotteen suojateho kärsi yhdistämisestä. Tällöin voidaan olettaa, että lääkeviranomaiset antaisivat niille myyntiluvan, mutta aikaisintaan puhutaan varmaankin vuodesta 2025.
Lääkevalmistaja Pfizer-BioNTech kertoi Ylelle, että tällä hetkellä on liian aikaista arvioida, hyväksytäänkö sen mRNA-pohjainen yhdistelmärokotekandidaatti käyttöön ja milloin se olisi saatavilla. Lisää tietoa yhtiön tutkimuksista löytyy täältä.
Mitä hyötyä rokotteiden yhdistämisestä tavalliselle ihmiselle olisi?
Nohynek: Hyöty tulee siitä, että koska kohderyhmät ovat osin samat ja jos rokottamisen kalenteriaika on suurin piirtein sama, silloin päästäisiin yhdellä ainoalla rokotuskäynnillä. Säästöä tullee myös kylmäketjusta, jos kaksi rokotetta mahtuu yhden rokotteen vaatimaan tilaan.
On mahdollista, että rokotteeseen voitaisiin vielä lisätä RSV-virusrokote, joka valmistajilla on myös piirustuspöydällään, jolloin suoja kaikkia kolmea taudinaiheuttajaa vastaan olisi yhdistettynä. RS-virusta esiintyy myös eniten talvikuukausina ja rokottamisen kohderyhmä on tässäkin hyvin samankaltainen.
Onko rokotevalmistajilla myös mahdollisia taloudellisia vaikuttimia yhdistää näitä rokotteita toisiinsa?
Nohynek: Sitä täytyy tietysti kysyä heitä itseltänsä, mutta voisi ajatella, että kun samassa kombossa saadaan useampi rokote samalle kohderyhmälle, silloin rokotuksen kattavuus todennäköisesti nousee ja sillä tavalla saadaan enemmän rokotteita myöskin menemään.
Koronassa virusvariantteja syntyy kuitenkin nopeasti, miten rokotekehitys pysyy niiden perässä?
Nohynek: Uusia virusvariantteja syntyy niin tiuhaan, ettei jokaista niitä vastaan mitenkään pystytä kehittämään uutta rokotetta. Tämä onkin se haaste, eli valita koostumus joka parhaiten kykenisi suojaamaan myös tulevilta varianteilta.
Riskiryhmiä rokotetaan syksyllä
Syysalvella Suomessa rokotetaan koronan varalta riskiryhmiä ja yli 65-vuotiaita uusimmalla XBB.1.5-varianttiräätälöidyllä Comirnaty-rokotteella sekä jonkin verran Novavaxin Nuvaxovid-rokotteella. Influenssaa ehkäisemään 2–6-vuotiaat saavat FluenzTetra-nenäsumuterokotteen ja muut VaxigripTetra-pistoksen.
Influenssaviruskantojen muuntumista seurataan aktiivisesti ympäri maailmaa, koska rokotteen valmistus kestää perinteisillä rokotteilla puolisen vuotta. Rokotteeseen käytettävät viruskannat valitaan pohjoista pallonpuoliskoa varten helmikuussa ja eteläistä pallonpuoliskoa varten syys-lokakuussa.
Kumpikaan rokote ei anna täydellistä suojaa tautia vastaan, mutta vähentää vakavia tautimuotoja, sairaalahoidon tarvetta sekä vakavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumeita ja sydän- ja aivoverenkierron häiriöitä.