Flunssakausi on alkanut Keski-Pohjanmaalla, ja liikkeellä on monenlaisia flunssaviruksia.

Pääsääntöisesti kyse on virusperäisestä flunssasta, jossa oireina on muun muassa nuhaa, yskää, kurkkukipua ja kuumetta.

Myös koronavirusta esiintyy.

Soiten vastaanottopalveluissa viikoittaiset puhelumäärät ovat kasvaneet kesästä lähtien.

Soitesta muistutetaan, että perusterveen ei tarvitse lievissä flunssan oireissa ottaa yhteyttä Soiten ammattilaiseen, vaan oireita voi hoitaa kotona.

– Riittävä lepo, nesteen nauttiminen ja tavanomaiset itsehoitolääkkeet flunssaan voivat auttaa flunssaista oloa. Virusperäisessä flunssassa olo helpottuu yleensä muutamassa päivässä, kertoo Soiten perusterveydenhuollon ylilääkäri Lotta Seppinen tiedotteessa.

Riskiryhmäläisiä suositellaan tekemään koronaviruksen kotitesti.

Mikäli herää epäilys, että oireisiin tarvitaan ammattilaisen apua, Soite kehottaa täyttämään oirearvion Omaolo.fi -verkkosivustolla. Sivusto antaa vastausten perusteella kotihoito-ohjeita tai ohjaa tarpeen vaatiessa ottamaan yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen. Myös yhteydenotto onnistuu digitaalisesti.

Soite aloittaa marraskuun alussa ilmaiset kausi-influenssa- sekä koronarokotukset. Soite tiedottaa rokotusten järjestelyistä tarkemmin lähiviikkoina.