Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Presidentinvaalit lähestyvät ja vaalin vaihtoehdot hakevat paikkojaan – paitsi että vaihtoehtoja ei juuri ole. Vakavasti otettavat ehdokkaat ovat ulkopolitiikasta niin yhtä mieltä, että vaalikioskista saa tällä kertaa vain yhtä jäätelöä.

Mutta tötteröissä on sentään valinnanvaraa. Sauli Niinistön seuraajan asemaan liittyy paineita, jotka saattavat palauttaa presidentin takaisin keskelle päivänpolitiikan kamppailuja.

Viimeisen kymmenisen vuotta Niinistö on ollut ulko- ja turvallisuuspolitiikassa suvereeni johtaja. Hän on hallinnut keskustelua haluamallaan tavalla. Tosin halua keskustella ei ole juuri ollut. Varsinkin Krimin miehityksen jälkeisenä aikana pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus jätti hankalaksi muuttuneen ulkopolitiikan melko lailla kokonaan presidentin murheeksi.

Vielä EU:hun liittymisen jälkeen Suomessa riideltiin yli kymmenen vuotta siitä, osallistuuko presidentti vai pääministeri hallituksineen unionin huippukokouksiin. Lautaskiistan ratkaisi Matti Vanhanen (kesk.) pääministerin hyväksi. Sen jälkeen Venäjä-suhteen hoitaminen on jäänyt käytännössä presidentin keskeiseksi tehtäväksi.

Sitä hoitaessaan Niinistö ei ole epäröinyt puuttua asioihin laajemmaltikin. Kun Nato-kysymys oli nousemassa eduskuntavaaliteemaksi 2015 vaaleissa, Niinistö pisti aiheelle stopin.

Sama tarkka ote Nato-keskusteluun jatkui myös silloin, kun Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen ja suomalaisten mielet keväällä 2022. Niinistö piti tiukasti huolta siitä, että mahdollisimman moni poliitikko joutui itse päättämään ja kertomaan kantansa Nato-jäsenyyteen.

Tämä oli presidentin tapa varmistaa edes jonkinlainen itsenäinen päätös kultakin, kun olosuhteet eivät mahdollistaneet hänen aiemmin vaatimaansa kansanäänestystä.

Kevättalvella valittavaa presidenttiä tulee äänestämään vaalin ensimmäisellä kierroksella maksimissaan kolmannes äänestäjistä. Lopuille hän on parhaimmillaankin toiseksi paras vaihtoehto.

Jos yhtään harrastaa spekulointia vaalin ensimmäisen kierroksen tuloksesta, huomaa nopeasti, että toisella kierroksella moni joutuu tekemään valintansa irvistäen. Tunnelmaa pilaavat myös äänestäjiä jakava polarisaatio ja tunteita kuumentanut hallituskauden alku.

Voi myös hyvinkin olla, että tulevalla presidentillä on tausta oppositiopuolueessa.

Niinistön seuraajalla on muodollisesti samat valtaoikeudet kuin hänellä. Seuraaja tulee myös isoissa kysymyksissä olemaan varmasti samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Mutta ainakin aluksi hänellä on käytännössä edeltäjäänsä vähemmän valtaa.

Niinistön kansansuosio on ollut omaa luokkaansa. Sen avulla hän on saavuttanut aseman, jossa muiden politiikkojen ei ole ollut järkevää asettua ainakaan julkiseen vastahankaan hänen kanssaan.

Uuden valtionpään myötä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa istuu kokematonta väkeä, ainakin verrattuna kriisistä kriisiin joutuneihin edeltäjiinsä. Silti tp-utvan pöydälle tipahtelee Nato-jäsenyyden myötä myös uudenlaisia, usein hyvin painavia turvallisuuspolitiikan asioita päätettäväksi.

Nykyhallituksessa tuskin on kuitenkaan halua odottaa Niinistön seuraajalta tiukkaa presidentillistä ohjausta. Voi myös hyvin kysyä, että kuinka tulevaisuudessa sujuu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavan presidentin ja maan korkeimman päättävän elimen, eduskunnan, välinen yhteistyö ja tiedonkulku.

Presidenttinä Niinistö piti Nato-prosessissa eduskunnan hyvin tarkkaan informoituna. Tämä oli kuitenkin häneltä henkilökohtainen päätös. Missään kun ei ole valmiiksi määritelty, millä muodoin eduskunta ja presidentti pitävät yhteyttä.

Vaikka tuleva presidentti tulee siis päälinjauksiltaan jatkamaan ulkopoliittista konsensusperinnettä, uusi tilanne vie häntä väkisin mukaan päivänpolitiikkaan enemmän kuin edeltäjäänsä. Tulevan presidentin ensimmäisen kauden aikana määritellään päätöksenteon tapoja ja ehkä jopa valtaoikeuksia uudestaan. Sellainen tilanne tarkoittaa politiikassa aina konflikteja.

Valtaa kun ei ikinä anneta – se otetaan.

Janne ”Rysky” Riiheläinen

Kirjoittaja on bloggari, ja aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Hän ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.

Voit keskustella kolumnista 3.10. kello 23.00 asti.