Kymenlaaksolaiset saavat koronarokotteita marraskuun 13. päivä alkaen.

Tarjolla on koronarokotteen lisäksi myös influenssarokote ja pneumokokkirokote. Pneumokokki on bakteeri, joka aiheuttaa ylähengitysteiden infektioita kuten poskiontelo- ja välikorvatulehduksia. Jotkin pneumokokkitaudit voivat olla vakavia.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL ja Kymenlaakson hyvinvointialue suosittelevat ottamaan kaikki rokotteet samalla kertaa, mikäli rokotettava kuuluu kohderyhmiin.

Rokotteita odotetaan jo, sillä rokotuspisteille on tullut kyselyitä. Influenssa- ja koronarokotteiden teho on kuitenkin parhaimmillaan myöhemmin syksyllä otettuna.

– Influenssakausi ei ole vielä alkanut ja koronaepidemiakin on rauhallinen. Rokotteet ovat tehokkaimmillaan, kun ne otetaan mahdollisimman lähellä epidemian huippua, joka koittaa tyypillisesti vuodenvaihteen tienoilla. Tästäkin syystä kausirokotusten antaminen aloitetaan meillä marraskuussa, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Rokotteet ja niiden kohderyhmät

Koronarokote Kaikki 65 vuotta täyttäneet, 18 vuotta täyttäneet riskiryhmiin kuuluvat ja 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset. Riskiryhmien tarkat tiedot THL:n sivuilla.

Influenssarokote Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat, kaikki 65 vuotta täyttäneet, kaikki 6 kk–6 vuoden ikäiset lapset, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat, vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri, varusmiespalveluksensa ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat ja suuressa lintuinfluenssan riskissä olevat, kuten siipikarjan parissa työskentelevät henkilöt. Riskiryhmien tarkat tiedot THL:n sivuilla.

Pneumokokkirokote Kaikki alle 5-vuotiaat lapset (neuvolan yhteydessä), kantasolusiirteen saaneet henkilöt, alle 75-vuotiaat vaikeaa munuaissairautta sairastavat ja voimakkaasti immuunipuutteiset sekä 65–84-vuotiaat, joilla on keuhkoahtaumatauti tai astma.

Influenssa-, korona- ja pneumokokkirokotteita annetaan ajanvarauksella ja myös ilman ajanvarausta. Rokotuspisteitä on Kouvolan keskustassa, Keltakankaalla, Kuusankoskella, Elimäellä, Jaalassa, Pyhtäällä, Kotkan Karhulassa, Haminassa, Miehikkälässä ja Virolahdella.

Rokotusajan voi varata sähköisesti myöhemmin syksyllä. Hyvinvointialue kertoo tarkemmat tiedot rokoteaikojen ajanvarauksen avaamisesta, rokotuspaikoista ja walk in -rokotusten aikataulusta lokakuussa.