Maailmalla yleistyvä EG.5-muunnos havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran kesäkuun alussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteen mukaan EG.5-muunnoksen osuus koronatartunnoista on Suomessa noussut heinäkuun noin viidestä prosentista elokuun noin 27 prosenttiin.
Muunnos tunnetaan myös nimellä ”Eris” ja se kuuluu omikron-virusvariantin XBB-alalinjaan. Kyseiset alalinjat kiertävät voimakkaasti aiemmilla rokotteilla aikaansaatua immuniteettia. Tämä on edistänyt niiden kykyä aiheuttaa tartuntoja väestössä.
EG.5-muunnos ei kuitenkaan tämänhetkisen tiedon mukaan aiheuta muita tällä hetkellä väestössä kiertäviä muunnoksia vakavampia oireita.
Koronavirusta liikkeellä enemmän kuin elokuussa
Jätevesistä havaitut koronavirusmäärät ovat syyskuun alussa kääntyneet hienoiseen nousuun eri puolilla Suomea. Jätevesiaineiston perusteella EG.5-muunnos on noussut yleisimmäksi koronavirusmuunnokseksi Suomessa.
EG.5-muunnoksen suhteellinen osuus on viimeisimpien tietojen mukaan kaikilla seurantapaikkakunnilla yli 50 prosenttia. Espoossa, Joensuussa, Oulussa ja Vaasassa se on ainoa elokuun lopussa havaittu koronavirusmuunnos.
THL:n mukaan Suomen koronaepidemiatilanne on kuitenkin yhä rauhallinen.
Seuraava uusi muunnos näkyy jo muissa Pohjoismaissa
Maailmalla on raportoitu myös pieniä määriä BA.2.86-muunnosta. Sitä on havaittu Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. BA.2.86-muunnosta seurataan sen hyvin poikkeuksellisen piikkiproteiinirakenteen vuoksi.
Toistaiseksi sitä ei ole havaittu Suomessa, mutta lienee vain ajan kysymys milloin näin tapahtuu.
– On todennäköistä, että sitä havaitaan myös Suomessa syksyn aikana. Sen leviämistä on kuitenkin vaikea vielä arvioida, sanoo THL:n erikoistutkija Erika Lindh THL:n tiedotteessa.
Lindh muistuttaa, että koska tutkittujen koronanäytteiden määrä on suhteellisen pieni, muunnoksia havaitaan viiveellä. Siksi yksittäisten muunnosten merkityksestä tai niiden aiheuttaman taudin vakavuudesta on vaikea vielä tehdä päätelmiä.