STRASBOURG Puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ura Euroopan komission johdossa on ollut nousujohteinen.
Saksalainen on valtansa huipulla pitäessään neljännen ja mahdollisesti viimeisen linjapuheensa Strasbourgissa kokoontuvalle Euroopan parlamentille.
Puheessa von der Leyen listaa neljä vuotta kestäneen kautensa saavutuksia ja Euroopan unionin tulevia haasteita.
Työsarkaa riittää: Ukraina toivoo EU:lta aseita, rahoitusta jälleenrakentamiseen ja EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittamista.
Samalla EU joutuu miettimään oman asetuotantonsa lisäämistä, ja keinoja EU:n kasvaneiden rahoitustarpeiden kattamiseksi.
Käytäväkeskusteluissa pohditaan myös puheenjohtajan henkilökohtaisia uratavoitteita. Tavoitteleeko von der Leyen toista viisivuotiskautta komission johdossa?
Edellytykset jatkokaudelle ovat hyvät. Neljän vuoden aikana von der Leyen on luonut itselleen vahvan aseman isoa valtaa käyttävässä Euroopan komissiossa.
Kansainvälisissä yhteyksissä von der Leyen mielletään yleisesti EU:n ykkösjohtajaksi. Talouslehti Forbes listasi von der Leyenin maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi viime vuonna.
Von der Leyenin osakkeita ovat nostaneet niin koronakriisin jämerä hoito kuin Ukrainan sota, joka on vaatinut EU:lta ennennäkemättömän nopeita ja tiukkoja toimia.
Hänen kruununjalokivenään voidaan kuitenkin pitää EU:n vihreää siirtymää, jonka on määrä tehdä EU:sta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.
Vihreän siirtymän toteutusta on kiitelty laajalti etenkin EU:n poliittisissa keskiryhmissä ja vasemmistossa.
Taustakeskusteluissa korostetaan von der Leyenin henkilökohtaisen panoksen merkitystä vihreän siirtymän toteuttamisessa.
Von der Leyenin asema vahvana EU-johtajana ei kuitenkaan ollut kirjoitettu tähtiin.
Saksan sisäpolitiikassa siipeensä saanut entinen puolustusministeri nostettiin komission johtoon yllätysnimenä vuoden 2019 eurovaalien jälkeen.
Von der Leyenin valinnan taustalla vaikuttivat ennen muuta Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Saksassa von der Leyen tunnettiin Merkelin luotettuna ja läheisenä kumppanina. Macronin kerrotaan puolestaan toivoneen von der Leyenista heikkoa johtajaa, joka mukautuisi Ranskan toiveisiin.
Macronin toive ei toteutunut. Von der Leyen on johtanut komissiota vakaalla kädellä kriisien sävyttämän kautensa aikana.
Von der Leyen on myös joutunut kamppailemaan asemastaan EU-politiikan huipulla. Hänen ensimmäinen koitoksensa oli EU-parlamentin vuonna 2019 pitämä luottamusäänestys, josta hän selvisi vain täpärästi.
Vastustusta on ilmennyt myös von der Leyenin omassa omassa poliittisessa ryhmässä, keskusta-oikeistolaisessa EPP:ssä.
Komission puheenjohtajuutta niin ikään tavoitellut ryhmänjohtaja Manfred Weber on haastanut von der Leyenia linjaa EPP-ryhmän sisällä.
Esimerkki tästä nähtiin hiljattain, kun EPP-ryhmä yritti kaataa kiistellyn ennallistamisasetuksen Euroopan parlamentissa.
Ennallistamisasetus hyväksyttiin kuitenkin EPP:n protesteista huolimatta.
EPP-ryhmän kanta on ratkaiseva, jos von der Leyen mielii toiselle kaudelle komission johdossa.
Jatkokausi edellyttäisi mahdollisesti von der Leyenin asettumista ehdolle EU-vaaleihin EPP:n kärkiehdokkaana.
Euroopan parlamentti on vaatinut, että komission puheenjohtaja valittaisiin ennalta tiedossa olevien kärkiehdokkaiden joukosta eurovaalien yhteydessä.
Kärkiehdokasmenettely on kuitenkin myös mahdollista kiertää, kuten von der Leyenin valinta vuonna 2019 osoittaa.
Ursula von der Leyen on pantannut ilmoitusta jatkosuunnitelmistaan. Ilmoitusta ehdolle lähtemisestä ei tule myöskään huomisessa linjapuheessa.
Harkintaan vaikuttaa varmasti myös se, haluaako 64-vuotias pitkiä päiviä tekevä von der Leyen jatkaa komission leivissä seitsemänkymppiseksi asti.
Vaihtoehtoja toki löytyy. Ursula von der Leyenille on myös soviteltu Naton pääsihteerin tehtävää norjalaisen Jens Stoltenbergin seuraajaksi.
Lähestyvät henkilövalinnat sähköistävät Brysselin politiikan. Nimitysprosessia seurataan tarkasti myös Suomessa.
Perussopimusten ja lainsäädännön noudattamista valvovaa komissiota on kuvailtu pienen maan turvaksi isoista ja pienistä maista koostuvassa Euroopan unionissa.
Seuraavan komission koostumuksella ja ohjelmalla on siis iso merkitys myös Suomelle.
Mitä ajatuksia juttu sinussa herätti? Voit kommentoida aihetta torstaihin 14 syyskuuta klo 23 asti.