Yhdysvaltain kongressihyökkäyksestä annetuilla tuomioilla ei ole vaikutusta Donald Trumpin suosioon. Valtauksen tekijät olivat innokkaita Trumpin kannattajia, joille entinen presidentti näyttäytyy ainoana pelastajana.
Näin arvioi Yhdysvaltain tutkimuksen emeritusprofessori Markku Henriksson.
– Edelleenhän näyttää siltä, että Trumpin kannatus ei hetkahda näistä iskuista ja kolhuista. Ne pikemminkin lisäävät sitä.
Markku Henriksson painottaa, että kannattajien lojaalius Trumpia kohtaan pysyy.
He muistavat, että Trump on vihjannut voivansa armahtaa kongressivaltauksesta tuomitut, jos hänet valitaan presidentiksi uudestaan ensi vuoden vaaleissa.
– Jos Trump lähtisi nyt tuomitsemaan jyrkin sanoin kongressitaloon hyökkääjät, sitten hänen kannattajakuntansa vähenisi huomattavasti, Henriksson sanoo.
Katso videolta miten hyökkääjät valtasivat kongressin loppiaisena 2021.
Johtajille kovia tuomioita
Yli tuhatta ihmistä vastaan on tähän mennessä nostettu syytteet osallistumisesta tammikuun 2021 kongressihyökkäykseen.
Tuolloin noin 2 000 presidentti Donald Trumpin kannattajaa murtautui sisään Yhdysvaltain kongressitaloon päämääränään estää presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen.
Tiistaina oikeus antoi tähän mennessä raskaimman tuomionsa.
Äärioikeistoryhmänä tunnetun Proud Boysin entinen johtaja Henry “Enrique” Tarrio, 39, tuomittiin 22 vuoden vankeusrangaistukseen salaliitosta kapinan edistämiseksi ja kongressin toiminnan estämisestä.
Syyttäjä kuvaili Tarriota vallankumoukselliseksi ja haki tälle alun perin 33 vuoden vankeusrangaistusta.
Proud Boys -ryhmän tuomiot
Heinäkuussa 2023 Proud Boys -järjestöön kytkeytynyt Barry Bennet Ramey tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen.
Marssia kongressitaloon johtanut Joe Biggs sai 17 vuoden vankeusrangaistukseen elokuussa 2023.
Philadelphian osaston johtaja Zachary Rehl tuomittiin elokuussa 15 vuodeksi vankeuteen.
Syyskuussa 2023 Proud Boysin väitetty johtaja Ethan Nordean tuomittiin salaliitosta kapinan edistämiseksi 18 vuodeksi vankeuteen.
Järjestöön kuulunut Dominic Pezzola tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä salaliitosta viranomaistoiminnan estämiseksi.
Tuomiot lähettävät varoituksen
Emeritusprofessori Markku Henriksson sanoo, että tuomiot ovat olleet yllättävän pitkiä.
Hän muistuttaa, että heti hyökkäyksen jälkeen yhdysvaltalaisessa julkisessa keskustelussa aprikoitiin, seuraako tästä mitään ja annetaanko kenellekään mitään tuomioita.
– Luulen, että tässä on haettu ennakkotapausta. Tällä on pyritty ehkäisemään ennalta vastaavat yritykset tulevaisuudessa.
Markku Henriksson sanoo, että rajujen tuomioiden tarkoitus on osoittaa, että Yhdysvallat on toimiva demokratia.
Kansalle on tahdottu viestiä, että demokratiassa toimitaan lain puitteissa, eikä maassa taivuta esimerkiksi Proud Boysin ja toisen äärioikeistolaisryhmä Oath Keepersin kaltaisten joukkioiden painostukseen.
Oath Keepers -ryhmän tuomiot
Toukokuussa 2023 neljä äärioikeistolaisen Oath Keepers -ryhmän jäsentä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Järjestön perustaja Stewart Rhodes tuomittiin 18 vuodeksi vankeuteen. Hänet tuomittiin salaliitosta kapinan edistämiseksi.
Floridan osaston johtaja Kelly Meggs tuomittiin 12 vuoden vankeusrangaistukseen salaliitosta kapinan edistämiseksi.
Entinen sotilas Jessica Watkins tuomittiin 8 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen osallisuudesta kongressin valtaukseen.
Floridalainen Kenneth Harrelson tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa salaliitosta viranomaistoiminnan estämiseksi ja asiakirjojen peukaloinnista.
Enrique Tarrio ei ollut hyökkäyspäivänä 6. tammikuuta Washingtonissa, mutta syyttäjän mukaan Proud Boysin johtaja rekrytoi väkeä hyökkäykseen ja kannusti heitä pysymään kongressitalossa.
Tämä oikeuden tulkinta saattaa Markku Henrikssonin mukaan olla yhteydessä myös Donald Trumpiin. Myös entinen presidentti saattaa saada tuomion kongressihyökkäykseen yllyttämisestä.
– Tarrio sai tuomion ohjailusta. Siitä ei teoriassa ole hirveän pitkä matka Trumpiin. Myös häntä saattaa uhata tuomio yllytyksestä ja ohjailusta, emeritusprofessori pohtii.