Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa ikä on presidentti Joe Bidenille paljon suurempi ongelma kuin hänen ykköshaastajalleen, Donald Trumpille.

Näin on siitä huolimatta, että miehillä on vain kolmen vuoden ikäero.

Yhdysvaltalaisista 77 prosenttia ajattelee, että 80-vuotias Biden on liian vanha selviytyäkseen kunnolla jatkokaudesta. Trumpia liian vanhana presidentin tehtävään pitää 51 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi uutistoimisto AP:n ja Chicagon yliopiston yhteydessä toimivan NORC-tutkimuslaitoksen mielikuvamittauksesta.

Tutkimus ei anna mairittelevaa mielikuvaa kummastakaan ehdokkaasta. Kun Biden yhdistetään iäkkyyteen, Trump yhdistyy rikoksiin.

Tutkimuksessa pyydettiin vastaajia sanomaan ensimmäinen mieleen tuleva sana pääehdokkaista.

Bidenin kohdalla kaikista aikuisista 26 prosenttia mainitsi iän ja 15 prosenttia valitsi sanoja, jotka liittyvät hitauteen ja sekavuuteen.

Trumpiin lähes neljännes vastaajista mainitsi sanoja, jotka liittyvät korruptioon, rikoksiin, valehteluun ja epäluotettavuuteen.

Nukkuvien äänestäjien määrä voi kasvaa

Kumpikin on haavoittuva myös omista puolueistaan ja liikkuvilta äänestäjiltä tulevalle kritiikille.

– Biden näyttää siltä, että hänen kuuluisi olla kiltti pappa jonkun käsivarressa sen sijaan hänen kätensä olisi kiinni vallan kahvassa, sanoo AP:n haastattelussa 27-vuotias demokraatti Justin Campbell.

– Olen saanut Trumpista tarpeekseni, sanoo 58-vuotias toimitusjohtaja Rami Marsha AP:lle. Marsha on rekisteröitynyt demokraatti, joka äänesti Trumpia 2016 ja Bidenia 2020.

Hän sanoo todennäköisesti jättävänsä presidentinvaalissa äänestämättä 2024, jos vastakkain ovat Biden ja Trump.

Mittauksen mukaan tämä on melko yleinen ajattelutapa. Vain 24 prosenttia yhdysvaltalaisista haluaisi Bidenin hakevan jatkokautta ja 30 prosenttia ajattelee samoin Trumpista.

Enemmistö on haluton tukemaan kumpaakaan, jos puolueet nimeävät heidät presidenttiehdokkaiksi.

Huippuvirkoihin halutaan ikäraja

62 prosentilla yhdysvaltalaisista on epäsuosiollinen kuva Trumpista ja 52 prosentilla Bidenista.

Enemmistö yhdysvaltalaisista puoluekannasta riippumatta olisi myös valmis tukemaan yläikärajan asettamista presidentille, kansanedustajille, senaattoreille ja korkeimman oikeuden tuomareille.

NORC haastatteli mielikuvatutkimukseen 1 165 täysi-ikäistä yhdysvaltalaista. Virhemarginaali on +/- 3,8 prosenttiyksikköä.

AP