Kristillisdemokraatit ovat nimittäneet puolueensa presidenttiehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan Sari Essayahin.

Päätös oli odotettu. Kristillisdemokraattien puoluehallitus päätti jo viime torstaina esittää, että oma presidenttiehdokas nimitetään ja että tämä on Essayah.

56-vuotias Sari Essayah on johtanut kristillisdemokraatteja vuodesta 2015. Hän toimii hallituksessa maa- ja metsätalousministerinä.

Essayah asettuu nyt presidenttiehdokkaaksi toista kertaa uransa aikana. Hän oli kristillisdemokraattien ehdokas myös vuoden 2012 vaaleissa.

Viime presidentinvaalissa vuonna 2018 kristillisdemokraatit asettui tukemaan presidentti Sauli Niinistön jatkokautta.

Eduskuntaan Essayah nousi ensimmäistä kertaa vuonna 2003. Vuosina 2009–2014 hän oli Euroopan parlamentin jäsen.

Essayah: Presidentillä kaksi tärkeää tehtävää

Kiitospuheessaan Joensuussa Essayah sanoi, että presidentillä on Suomessa kaksi tärkeää tehtävää: ulkopolitiikan johtaminen yhdessä valtioneuvoston kanssa ja toimiminen arvojohtajana.

– Tässä ajassa, jossa on niin paljon turbulenssia ja erilaista polarisoitumista, tarvitsemme ehdottomasti sellaisia näkemyksiä ja visioita, joilla meidän suomalaista kansakuntaa yhdistetään, eikä jaeta, Essayah sanoi.

Ylen haastattelussa Essayah sanoi olevansa tyytyväinen presidentin nykyiseen asemaan ja toimivaltuuksiin.

– Se ei ole vain seremoniallinen, vaan siihen sisältyy oikeasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan valtaa. Esimerkiksi presidentti osallistuu Naton huippukokouksiin. Pidän sitä hyvänä käytänteenä, jota ei pidä muuttaa.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros pidetään tammikuussa 2024.