Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kesäkuussa Helsingin Sanomat uutisoi Pohjanmaalla paisuvasta rikostutkinnasta. Sen keskiössä on vietnamilainen yhteisö. Kymmenien vietnamilaisten epäillään joutuneen törkeän koronkiskonnan uhreiksi. Epäiltyinä on toistaiseksi muun muassa paikallinen vietnamilainen pariskunta, mutta muidenkin henkilöiden osuutta selvitellään.
Vietnamilaiset ovat Närpiön suurin maahanmuuttajaryhmä. Heidän kotoutumistaan on pidetty maahanmuuton menestystarinana. On kiitelty ahkeruutta, työllistymistä ja sulautumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2019 selvitys nostaa sekin esiin vietnamilaisten yritteliäisyyden ja aktiivisuuden keskeisenä tekijänä kotoutumisen onnistumisessa.
Myös muista aasialaisista maahanmuuttajaryhmistä on kirjoitettu ylistävästi. ”Kiinalaiset ovat maahanmuuttajien mallijoukko, joka opiskelee, työllistyy ja perustaa yrityksiä”, tiesi Helsingin Sanomat vuonna 2019. Vuodenvaihteessa lehti kirjoitti Suomessa työskentelevistä intialaisista erityisosaajista, joiden ”Suomi ei halua karkaavan muualle.”
Monet oikeistohallituksen tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvat toivovat juuri tällaisia uutisia: tarvitsemme hyviä uutisia maahanmuutosta, jotta kaikkia maahanmuuttajia ei karkoteta ja käännytetä ja kaikkien lupaehtoja kiristetä.
Jako ”hyviin” ja ”huonoihin” maahanmuuttajiin kuuluu voimakkaasti myös työperäisen maahanmuuton retoriikassa. Vietnam on yksi nimetyistä kohdemaista, joista uusi hallitus haluaa rekrytoida.
Mutta tutkimustiedon valossa tiedetään, että mallimaahanmuuttajan todellisuuteen kuuluu myös synkempi puoli.
Ensinnäkin, aasialaistaustaisen väestön korkeiden työllisyyslukujen takaa löytyy syrjintää ja ylikoulutusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa aasialaistaustaiset, erityisesti naiset, etenevät kaikista väestöryhmistä harvimmin johtaja-asemiin. Kansainvälisessä tutkimuksessa aasialaisten kokemasta lasikatosta käytetään jopa omaa termiä: bambukatto.
Ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa Aasiasta Suomeen muuttaneista työllisistä useampi kuin joka kolmas arvioi olevansa ylikoulutettu nykyiseen työhönsä. Myös vietnamilaistaustaisessa väestössä sosiaalinen liikkuvuus parempaan asemaan on ollut vaikeaa.
Toiseksi, mallikelpoisuuden paine haittaa kaikenlaisen avun hakemista ja saamista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa aasialaisamerikkalaiset hakevat kaikista väestöryhmistä harvimmin mielenterveysapua. Mallikelpoisuuden myytin on osoitettu lisäävän ahdistuneisuutta ja itsemurhariskiä.
Saman ”positiivisen” stereotypian vuoksi myöskään ammattilaiset eivät tunnista apua tarvitsevia aasialaistaustaisia koulussa, työllisyys- tai mielenterveyspalveluissa.
Kolmanneksi, mallimaahanmuuttajan myytin juuret ovat syvästi rasistisessa Yhdysvaltain historiassa. Aasianamerikkalaiset on nostettu 1950-luvulta lähtien esiin ”hyvänä” ja ansaitsevana väestöryhmänä, joka on parempi kuin ”huono” ja ansaitsematon mustien amerikkalaisten väestöryhmä.
Myös Suomessa mallimaahanmuuttajien tarinoissa väestöryhmiä on asetettu vastakkain. Esimerkiksi Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin, että ”Suomessa asuvista työikäisistä kiinalaisista 47 prosenttia on töissä. Se on hyvä aste, varsinkin kun kiinalaisista niin monet ovat opiskelijoita. Somalialaistaustaisten työllisyysaste on 27.”
Ongelma on, että jos ihailemme jotain mallimaahanmuuttajaryhmää silmät loistaen, näkemättä jää yhteisön sisäisiä ongelmia. Närpiön rikosepäilyt ovat toki vasta epäilyjä, mutta muistuttavat siitä yleisestä tosiasiasta, että missä tahansa yhteisössä voi syntyä vallankäytön muotoja, joissa uusien tulijoiden tietämättömyyttä ja kielitaidottomuutta voidaan käyttää hyväksi.
Ei myöskään unohdeta, että kaikissa väestöryhmissä on ahkeruutta ja työteliäisyyttä. Ja kaikkien kohdalla työelämän käytäntöjen tulee olla kunnossa ja kestää päivänvaloa.
Vietnamilaistaustaisista perheistä on kirjoitettu syvästi koskettavaa kaunokirjallisuutta, kuten Pietarsaaressa varttuneen Quynh Tranin Varjo ja viileys, tai esimerkiksi vietnamilais-amerikkalaisten kirjailijoiden Ocean Vuongin ja Eric Nguyenin teokset Lyhyt maallinen loistomme sekä Things We Lost to the Water.
Nämä tarinat avaavat vietnamilaisen hymyn taakse kätkeytyvää koti-ikävää, mielenterveysongelmia ja sukupolvien välisiä ristiriitoja.
Myyttien sijaan suosittelenkin tarttumaan johonkin näistä inhimillisistä teoksista.
Shadia Rask
Kirjoittaja on maahanmuuttotutkija, joka viettää vapaa-aikaansa lukemalla mahdollisimman paljon riippukeinussa.
Voit keskustella kolumnista 2.9. kello 23.00 asti.