Pieksämäellä toimiva ict-alan yritys Documtec on käyttänyt oppisopimusta lähes koko 17-vuotisen historiansa ajan.
– Alamme tekniikka kehittyy ja muuttuu koko ajan. Oppisopimusten tarjoajien kanssa olemme pystyneet räätälöimään sopivan opintokokonaisuuden kuhunkin tehtävään, toimitusjohtaja Jarkko Vepsäläinen kertoo.
Yrityksen tuorein löytö on Leevi Moilanen. 25-vuotiaan pieksämäkeläisen kaksivuotinen oppisopimus on päättymässä lokakuussa.
Moilanen on tyytyväinen yritykseen ja yritys Moilaseen. Työsopimus on jatkumassa valmistumisen jälkeen.
– Varmasti jatkuu, jatkuu ehdottomasti, Jarkko Vepsäläinen sanoo.
Moilaselle uuden työpaikan löytyminen oli onnenpotku, joka osui kohdalle osin sattumien kautta. Aiemmassa ammatissa sähköasentajana työmaat hiljenivät koronaan.
– Pikkuveli oli jo täällä töissä ja sanoin vitsinä, että taidan minäkin pyrkiä tänne. Velipoika kannusti. Kun paikka tuli auki, hain ja pääsin. Oppisopimusvaihtoehto tuli esille vasta haastattelun aikana ja se sopi minulle.
Suosio kasvaa vauhdilla
Oppisopimuksen suosio on kasvanut Suomessa reipasta tahtia viisi viime vuotta. Vuonna 2022 oppisopimuksen piirissä oli jo yli 40 000 suomalaista. Se on 40 prosenttia 2010-luvun loppua enemmän.
Ammattiin opiskelevista joka viides on valinnut oppisopimuksen.
Myös Suomen Yrittäjien tuoreen kyselyn mukaan pienet ja keskisuuret yritykset ovat halukkaita palkkaamaan lisää väkeä oppisopimuksella. Yksi merkittävä syy oppisopimuksen suosioon on työvoimapula.
Lisävauhtia suosio saa, jos hallitusohjelman kirjaus palkan porrastamisesta osaamistason mukaan toteutuu. Nykymallissa palkkaus määräytyy työehtosopimusten perusteella.
Leevi Moilasen mielestä palkan porrastaminen on varteenotettava vaihtoehto.
– Minusta se kuulostaa ihan reilulle. Alkupalkka voikin olla vähän pienempi. Osaamisen perusteella ansaitsee sitten enemmän. Kyllä se sieltä sitten nousee, jos on oikea mies ja haluaa oppia.
Yrittäjäjärjestön toiveissa on myös yritykselle maksettava koulutuskorvaus, joita oppilaitokset maksavat nyt työnantajille vaihtelevasti. Osa saa korvausta, osa ei.
Valmius jatko-opintoihin tärkeää
Myös Työn ja talouden tutkimus Laboren (entinen Palkansaajien tutkimuslaitos) tutkimusohjaaja Hannu Karhunen pitää oppisopimusta monille sujuvana väylänä työelämään. Oppisopimukseen liittyy kuitenkin riskinsä.
– Vaarana on kapea-alaisuus eli hyvin ala- ja yrityskohtainen osaaminen. Työelämä muuttuu kovaa vauhtia. Jos oppisopimuskoulutus ei anna riittäviä ja matemaattisia valmiuksia uudelleen oppimiseen, ei ole helppo siirtyä opiskelemaan uutta ammattia.
– Jos esimerkiksi opittu metallisorvarin työ 10–20 vuoden päästä yhtäkkiä automatisoidaan.
Leevi Moilasen esihenkilö Jari Kosunen arvelee, että tietotekniikka-alalla tuskin on pelkoa tutkijan oppisopimuksen kapea-alaisuudesta.
– It-puolella ja asiakaspalvelussa osaamisalue on varsin leveä, pitää osata paljon erilaisia asioita ja opiskella jatkuvasti.
Hannu Karhusen mielestä sekä palkan porrastaminen että koulutuskorvauksen maksaminen yritykselle kannattaa selvittää.
– Ministeriön kannattaisi tehdä kokeilu, jossa nähtäisiin toimenpiteiden toimivuus ja taloudellisuus. Rahasta on kuitenkin pulaa.
Oppisopimus on erityisen suosittua aikuisten keskuudessa. Oppisopimusoppilaista vain vajaat 15 prosenttia on alle 20-vuotiaita.
– Tämän takia oppisopimuksen merkitys esimerkiksi työllisyysasteen nostamisen tai työvoimapulan ratkaisun kannalta on rajallinen. Monet heistä ovat jo työelämässä ja vaihtavat ammattia.
”Katse tässä päivässä”
Leevi Moilaselle tieto- ja viestintätekniikka istui kuin hansikas käteen, sillä nuori mies on harrastanut tietokoneita ja pelejä koko ikänsä.
– Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jo alun perin hakeutua ehkä tänne, mutta ei kai kahdesta ammatista mitään haittaakaan ole.
Moilanen on kahden vuoden aikana tehnyt päivät töitä ja hoitanut teoriakurssit vapaa-aikoinaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Moilanen nauttii täysin siemauksin uudesta ammatistaan eikä toistaiseksi haaveile muusta.
– Nyt on katse tässä työssä ja päivässä. Tykkään työstä ja työporukka on paras, missä olen ikinä ollut.
Työhön kuuluu asiakasyritysten palvelua tietojärjestelmien hyödyntämisessä.
– Kaikkea muuta paitsi myyntiä ja sovellusten koodaamista. Infrastruktuuria pilven, verkon ja palvelimen tasolla sekä helpdesk-töitä.
Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta lauantai-iltaan 26.8. klo 23:een saakka.