Hunter Biden oletti saavansa pian huokaista helpotuksesta, kun hän käveli kohti oikeustaloa heinäkuun lopulla.

Näin toivoi myös hänen isänsä, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Hän oletti poikansa katoavan julkisuudesta hyvissä ajoin ennen presidentinvaalien kampanjoinnin kiihtymistä.

Hunter Bidenin oli määrä vain piipahtaa oikeudessa ja viimeistellä rutiinitoimenpide. Tuomarin oli määrä vahvistaa sovittelu syyttäjän kanssa, mikä on Yhdysvalloissa tavanomaista. Biden tunnustaisi syyllistyneensä kahteen verorikokseen. Vastineeksi hän välttäisi vakavammat syytteet, eikä pitkää oikeudenkäyntiä tarvitsisi käydä.

Bidenille sovitteluratkaisussa tärkeintä oli, että hänelle myönnettäisiin syytesuoja. Häntä vastaan ei voitaisi nostaa pitkään jatkuneesta rikostutkinnasta enää uusia syytteitä. Hän pääsisi jatkamaan elämäänsä, eikä häntä vedettäisi pelinappulaksi vaalikamppailuun.

Näin ei käynyt.

Yllättäen sovittelu kaatui ja nyt näyttää siltä, että Yhdysvaltain oikeusministeriö käy oikeudenkäyntiin presidentin poikaa vastaan presidentinvaalien alla.

Kuinka presidentin pojan oikeussotkut päätyivät tähän pisteeseen?

Hunterin Ukrainan-bisneksiä on tutkittu pitkään

Isänsä toinen poika, 53-vuotias Hunter Biden on kouluttautunut huippuyliopistoissa ja työskennellyt elämänsä aikana muun muassa juristina ja investointipankkiirina.

Julkisuudessa Hunter Biden on saanut huomiota kuitenkin lähinnä sotkuisten liiketoimiensa ja päihdeongelmansa vuoksi.

Heinäkuussa Wilmingtonin oikeustalolla Bidenin odotettiin myöntävän, että huumeongelmansa vuoksi hän ei jättänyt veroilmoitustaan ajoissa yli 1,5 miljoonan dollarin tuloista vuosilta 2017 ja 2018.

Bidenin 24 vuoden avioliitto päättyi eroon vuonna 2017, minkä jälkeen hänen huumeidenkäyttönsä karkasi pahasti käsistä.

Samaan aikaan Biden kuitenkin ansaitsi suuria tuloja ulkomaiden liiketoimista, erityisesti Ukrainasta. Rahanpesuskandaaleissa ryvettynyt ukrainalainen kaasuyhtiö Burisma oli palkannut Bidenin 1,2 miljoonan dollarin vuosipalkalla yrityksen hallitukseen vuosiksi 2014–2019 edistämään yrityksen kansainvälisiä suhteita.

Republikaanit ovat vihjanneet pitkään, että liiketoimissaan Hunter myi pääsyä isänsä puheille ja syyllistyi korruptioon. Vuonna 2019 silloinen presidentti Donald Trump soitti suoraan Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille ja vetosi häntä tutkimaan Bidenin toimia. Trump toivoi Zelenskyin löytävän hänelle sopivan vaaliaseen Joe Bidenia vastaan vuoden 2020 presidentinvaaleihin.

Trumpin puhelu Zelenskyille ei tuottanut tulosta. Myöhemmin Trump äänestettiin Washingtonissa virkarikossyytteeseen Zelenskyin painostamisesta, sillä puhelun jälkeen Trump jäädytti Ukrainalle jo myönnetyn sotilasavun.

Hunter Bidenin liiketoimista aloitettiin kuitenkin tutkinta kotimaassa. Trumpin nimittämä Delawaren osavaltion syyttäjä David Weiss on tutkinut Hunterin rikosepäilyjä vuodesta 2019 lähtien, eikä häntä irrotettu tutkinnasta Bidenin astuttua Valkoiseen taloon.

Pitkän tutkinnan oli tarkoitus päättyä heinäkuussa sovitteluun oikeustalolla. Tunnelma oikeussalissa oli kuitenkin rutiinikäsittelyä jännitteisempi.

Hunter Biden vaati, että sovittelun syytesuoja koskisi koko hänen ulkomaiden liiketoimiaan koskevaa rikostutkintaa. Weiss halusi syytesuojan koskevan ainoastaan verorikosta ja luvattoman aseen hallussapitoa.

Heikompi syytesuoja olisi tarkoittanut, että Bidenin oikeushuolet eivät päättyisikään. Presidentiksi takaisin hamuavan Trumpin yksi keskeinen vaalilupaus on uusien syytteiden nostaminen nykyisen presidentin poikaa vastaan.

Oikeustalolla tuomari Maryellen Noreika oli hämmentynyt sovittelun syytesuojan epäselvyydestä. Lopulta Bidenin asianajaja totesi heidän hylkäävän ratkaisun. Hunter Biden kiisti syyllistyneensä rikoksiin ja poistui oikeustalolta.

Parin viikon päästä oikeusministeri Merrick Garland ylensi Weissin erikoissyyttäjäksi. Weiss sai valtuudet laajentaa tutkintaa ja nostaa uusia syytteitä. Weiss kertoi ensitöikseen, että neuvottelut sovitteluratkaisusta on lopetettu.

Hunter Bidenin liiketoimien tutkinta jatkuu ja etenee todennäköisesti kohti oikeudenkäyntiä.

Liiketoimet ovat olleet kyseenalaisia

Hunter Bidenin liiketoimia on selvitetty oikeuslaitoksen tutkinnan rinnalla maan kongressissa, jossa republikaanit yrittävät kuumeisesti löytää todisteita presidentti Bidenin osallisuudesta poikansa liiketoimiin.

Republikaanien johtamassa tutkinnassa Bidenin entinen liikekumppani Devon Archer todisti, että Biden myi ”illuusiota pääsystä isänsä luo” houkutellakseen itselleen liikekumppaneita.

Archer istui Burisman hallituksessa yhtä aikaa Hunter Bidenin kanssa. Archerin mukaan Hunter esimerkiksi soitteli isälleen kaiutintilassa kesken bisnestapaamisten, mutta puhelut eivät käsitelleet liiketoimia. Joe Biden ei välttämättä edes tiennyt, keitä puhelun toisessa päässä oli.

Archer kiisti, että Joe Biden olisi osallistunut millään tavalla poikansa liiketoimiin. Archer kuitenkin sanoi, että Burisma olisi luultavasti kaatunut ilman Hunter Bidenin yritykselle tuomaa brändiarvoa.

Kongressin tutkintaa johtava republikaaniedustaja James Comer sanoi todistuksen osoittavan, että silloinen varapresidentti Biden oli perheen brändi, jota Hunter Biden myi rikastuttaakseen koko perhettä. Valkoisen talon mukaan todistus puolestaan vain osoitti, että Joe Biden ei osallistunut poikansa liiketoimiin.

Sanomalehti The Wall Street Journalin tuoreen selvityksen mukaan mikään todiste ei ole toistaiseksi osoittanut, että Hunterin liiketoimissa olisi ollut mitään laitonta tai että Joe Biden olisi avustanut poikaansa hallinnosta käsin.

Ainoa Hunter Bidenia todennäköisesti odottava syyte koskee hänen liiketoimiensa virheellistä kirjanpitoa, ei hänen liiketoimiensa laillisuutta sinänsä. Biden on kuitenkin myöntänyt osoittaneensa huonoa harkintaa, kun hän hyväksyi paikan Burisman hallituksessa.

Bidenin virkarikossyyte on epätodennäköinen

Washingtonissa republikaanien oikean laidan kongressiedustajat ovat väittäneet pitkin vuotta, että Hunter Bidenin sotkuiset liiketoimet ovat riittävä syy asettaa presidentti Biden virkarikossyytteeseen.

Republikaaneja edustajainhuoneessa johtava puhemies Kevin McCarthy on kuitenkin jarruttanut virkasyytemenettelyä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén arvioi Bidenin virkarikossyytteen olevan mahdollinen, mutta ei todennäköinen. Syytteen nostamiseen vaaditaan edustajainhuoneen enemmistö, eikä republikaaneilla ole kuin kymmenen paikan enemmistö.

– Läheskään kaikki republikaaniedustajat eivät pidä virkasyytettä hyvänä ideana, koska näyttö on niin ohutta, Lindén sanoo.

Lindén arvioi, että ainoastaan uusi raskauttava tieto Hunter Bidenista voisi saada käytännössä kaikki republikaanit syytteen kannalle. Nykytilanteessa Joe Bidenin virkarikossyyte saattaisi kääntyä republikaaneja vastaan, jos kansa tulkitsisi syytteen noston pikkumaiseksi.

Äänestäjiä Hunter ei ole toistaiseksi kiinnostanut

Yhdysvaltain ensi vuoden presidentinvaalien todennäköisin skenaario on Bidenin ja Trumpin välinen revanssi.

Trumpilla itsellään voi olla vaalivuonna tiedossa jopa neljä eri oikeudenkäyntiä. Kampanjoinnissaan Trump yrittääkin Hunter Bidenin oikeuspulmien avulla saada myös Joe Bidenin näyttämään korruptoituneelta.

Trump on jättänyt mainitsematta, että hän ei itse luopunut presidenttinä liiketoimiensa hallinnasta ja nimitti omia perheenjäseniään Valkoisen talon virkoihin. Muun muassa Trumpin vävy Jared Kushner ohjasi Trumpin hallinnon Lähi-idän politiikkaa ja perusti myöhemmin sijoitusyhtiön, joka sai rahoitusta kahden miljardin dollarin arvosta Saudi-Arabialta.

Toistaiseksi äänestäjät eivät ole juuri kiinnostuneet Hunter Bidenista vaaliteemana.

Uutiskanava Fox Newsin mittauksessa puolet äänestäjistä uskoo Hunter Bidenin liiketoimissa olleen jotakin laitonta, mutta kesäkuussa tehdyssä uutistoimisto Reutersin tilaamassa kyselyssä ainoastaan 13 % sitoutumattomista äänestäjistä vastasi, että poikansa oikeusjutun myötä he äänestävät merkittävästi vähemmän todennäköisesti Joe Bidenia.

Lindén sanoo mittauksen vihjaavan, että vaalit suurelta osin ratkaisevista sitoutumattomista äänestäjistä merkittävä osa välittää aivan muista asioista kuin Hunter Bidenista.

– Suurelle osalle Trumpin neljä rikossyytettä ehdokasta itseään vastaan on todella paljon painavampi asia kuin yksi rikossyyte ehdokkaan perheenjäsentä vastaan, Lindén arvioi.

Pojan oikeudenkäynti voi häiritä kampanjointia

Hunter Bidenin rikostutkinnan etenemisen vauhti tai sen heijastuminen haluun äänestää Joe Bidenia on vielä epäselvä.

Maria Lindén kuitenkin ennustaa, että Hunter Bidenin oikeushuolien aiheuttama stressi todennäköisesti vaikuttaa 80-vuotiaan Joe Bidenin kampanjointikykyyn ensi vuonna.

Lindén mainitsee esimerkkinä elokuun alun tuhoisat maastopalot Havaijilla, jotka alkoivat hetkeä Hunter Bidenin sovittelumenettelyn kaatumisen jälkeen. Biden reagoi hitaasti Havaijin tapahtumiin, vaikka luonnonkatastrofit ovat presidenteille usein hyviä paikkoja osoittaa johtajuutta.

– Biden mokasi Havaijin. Hän ei yleensä tällaisia mokaa. Häntä on pidetty poikkeuksellisen vahvana empatiajohtajana ja hän yleensä suorastaan loistaa tilanteissa, joissa kansakuntaa kohtaa tragedia, Lindén sanoo.

– Tähän on vaikeaa nähdä muuta syytä kuin se, että hän oli omissa ajatuksissaan poikansa tilanteessa.

Joe Biden on menettänyt 1970-luvulla autokolarissa ensimmäisen vaimonsa Neilian ja tyttärensä Naomin. Biden on menettänyt myös toisen poikansa Beaun syövälle vajaat kymmenen vuotta sitten.

– Hunter Biden on kaikki, mitä hänellä on jäljellä ensimmäisestä perheestään. Miten hän voisi olla murehtimatta pojastaan? Lindén kysyy.

Oikeusjärjestelmä horjuu vaalien alla

Yhdysvallat kulkee vauhdilla kohti vaalivuotta, jossa Trumpin useat oikeudenkäynnit ja Hunter Bidenin mahdollinen oikeudenkäynti sekoittuvat osaksi vaalikamppailua.

Lindén arvioi ihmisten silmissä oikeuslaitoksen politisoituvan vaalien alla entisestään. Oikeustapausten tuomareita arvioidaan yhä vahvemmin puoluepoliittisten lasien läpi, ja suuri osa kansasta pitää oikeuden toimintaa poliittisena ajojahtina.

– Oikeuslaitos on lirissä, oikeuslaitos on syvissä vaikeuksissa. Mikä on oikeuslaitoksen maine sen jälkeen, kun nämä oikeudenkäynnit on käyty? Se jää nähtäväksi – mutta kauhistuttaa ajatella, mitä nämä aiheuttavat instituutiolle, Lindén sanoo.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 29.8.2023 kello 23.00 asti.