Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Loppuvuodesta moni muuttaa opiskelun, työn tai rakkauden perässä useimmiten pohjoisesta etelään. Minä tein varaslähdön syksyn ryntäykseen kesällä ja muutin Helsinkiin. Kaupunkiin, jota olin yrittänyt paeta kuin pierua treffeillä.
Pidän kaupunkielämästä, vaikka minusta on outoa, että elämme suurimman osan ajasta asfaltin päällä ja kukaan ei tunnu tuntevan naapureitaan.
Mistä koostuvat hyvän elämän palikat Lapissa?
Soittelen Itävaltaan etäpuhelun Arktisen keskuksen vierailevalle tutkijalle Ria-Maria Adamsille. Hän viimeistelee antropologian väitöskirjaansa Lapin nuorten hyvinvoinnista. Osa tutkimuksesta käsitteli myös nuoria, jotka ovat ”jääneet” asumaan synnyinseuduilleen Kolariin, Kemijärvelle tai Rovaniemelle.
Adams on halunnut nostaa tutkimuksessaan hyvinvoinnin keskiöön, koska arktisen alueen nuorten elämää lähestytään usein pahoinvoinnin kautta. On syrjäytymistä, päihde- ja mielenterveysongelmia, ahtaaksi jääneitä mahdollisuuksia. Se ei ole kuitenkaan kokonaiskuva.
Ihmisten valuminen kaupunkeihin koskee miltei kaikkia Suomen pieniä kuntia. Yhteistä kaikille on, että asuinpaikat eivät tarjoa heille tarpeeksi mahdollisuuksia.
Tärkeintä on, että ei tunne olevansa jumissa asuinpaikallaan, vaan on mahdollisuus liikkua ja päättää omasta elämästään.
Monet pohjoisessa asuvat nuoret ovat kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä, vaikka ulkoapäin asetetut kriteerit, kuten korkeakoulutus tai uralla etenemisen mahdollisuus eivät välttämättä aina täyttyisikään. Kaikkien ihmisten ei tarvitse kulkea samanlaisen sapluunan läpi kohdusta hautaan. Ihmisillä on erilaisia unelmia ja tavoitteita elämässään, Adams sanoo.
Hyvän elämän voi tarjota mahdollisuus ostaa oma edullinen asunto jo nuorena, elää perheen ja luonnon läheisyydessä. Kaikki eivät ole valmiita elämään jatkuvassa kiireessä suurten asuntolainojen kanssa.
Aina synnyinseuduilta lähteminen ei myöskään tarkoita, etteikö sinne voisi joskus palata. Päätös ei ole joko–tai vaan jatkumo.
Surullisinta on se, jos nuorilta itseltään tulee viesti, että he haluaisivat jäädä, mutta eivät voi, koska tulevaisuuden toiveet ja paikkakunnan mahdollisuudet eivät kohtaa toisiaan. Usein pohjoisen nuoret joutuvat muuttamaan jo varsin aikaisessa vaiheessa pois kotoaan ammattiopistoon tai lukioon.
Arktisen keskuksen tutkija Adams haluaa oikaista tietynlaisen stereotypian siitä, että ne ihmiset, jotka jäävät olisivat ”peräkammarin poikia tai tyttöjä”.
Joskus tavallinen elämä, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan, voi olla radikaali valinta. Se on hiljaista taistelua sitä ajatusta vastaan, että jokaisen pitäisi muuttaa pieniltä ja syrjäisiltä paikkakunnilta aina jonnekin muualle. Moni ihminen on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on.
Ihmisten pakkautuminen samalle maantieteelliselle alueelle ja samaan elämisen muottiin aiheuttaa yhteisöille saman kuin luontokato elinympäristölle. Silloin myös elämisen ja olemisen tavat samankaltaistuvat ja monimuotoisuus katoaa.
Kaupungissa on helppoa puhua bensan hinnasta ja julkisen liikenteen sujuvuudesta. Lapissa etäisyydet ovat pitkiä ja monille nuorille auto tai mopo ovat tärkeitä. Eri puolilla Suomea asuvat nuoret kuluttavat eri tavalla luonnonvaroja.
Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että syrjäseutujen palveluista leikataan. Olemassa olevia palveluita pitäisi kehittää ja löytää mielikuvituksellisempia keinoja järjestää etäopiskelu, työmahdollisuudet, liikkuminen, harrastustoiminta. Emmehän me voi vain laittaa kuntien ikkunoihin lautoja, ja sanoa, että täällä ei enää muuten asuta. Kaikki eivät voi jonottaa Kalasataman terveysasemalla, nauttia alustatalouden mahdollisuuksista ja olla töissä mainostoimistoissa. Ihmisen elämä on monimuotoista niin maalla kuin kaupungissa.
Pitäisi löytää kuntien tekohengittämisen ja kaikkien palveluiden alasajamisen väliltä jokin kestävämpi ratkaisu.
Tiedän omasta kokemuksesta, että myös pohjoisessa on mahdollista olla onnellinen ja elää juuri sellaista elämää kuin haluaa. Asuin keskellä pahinta korona-aikaa Rovaniemellä, koska avopuolisoni halusi työskennellä pohjoisessa ja nauttia lumisesta talvesta raahaamalla perässään ahkiota – ja minua. Kaipasin ystäviäni, mutta sain nauttia kiireettömyydestä.
Vasta jälkikäteen ymmärsin, että se teki minulle erittäin hyvää.
Johannes Roviomaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka on asunut yli puolet elämästään maaseudulla.
Kolumnista voi keskustella 11.10. kello 23.00 saakka.