Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Rasismi on totta Suomessa. Tutkijat, viranomaiset ja vähemmistöihin kuuluvat ovat puhuneet ongelmasta jo vuosia! Tässä joitain maamerkkejä:
2018 julkaistiin tutkimus: Suomi on EU-vertailun rasistisin maa.
2019 uutisoitiin, että ei-suomalaiseksi mielletyllä nimellä saa selvästi vähemmän työhaastattelukutsuja kuin suomalaisnimellä, vaikka hakemukset olisivat muuten täysin samat.
2020 yhdenvertaisuusvaltuutettu julkaisi selvityksen afrikkalaistaustaisten kokemasta syrjinnästä. Paitsi että tulokset kertoivat rasismista, selvityksen verkkokyselyyn kohdistui joukkoistettua häirintää verkkokeskustelufoorumin kautta.
2020 julkaistiin myös THL:n väestötutkimus. Yksi tulos oli, että eteläisen Afrikan maista muuttaneista miehistä peräti 60 prosenttia oli vuoden aikana kokenut jonkinlaista syrjintää.
Optimisti voi ajatella, että tutkimustulokset otettiin vakavasti. Vuonna 2021 julkaistiin Suomen ensimmäinen rasismin vastainen toimintaohjelma. Myös media on kirjoittanut aiheesta. Parin vuoden aikana olen saanut kerrata syrjintään ja rasismiin liittyviä tutkimustuloksia A-studiossa, Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Talouselämässä, YleX:ssä, YleMixissä ja monissa muissa haastatteluissa ja podcasteissa.
Realistinen pessimisti ajattelee, että tutkimustulokset ovat valuneet kuin vesi hanhen selästä. Nyt Suomella on hallitus, joka rypee natsi- ja rasismikohuissa. Kansainvälistä mainettamme suree jopa tasavallan presidentti, ja ulkoministeri pyytelee puheitamme anteeksi maailman turuilla.
Rasismi on kansanterveysongelma ja yksi syy syrjäytymiseen. Tutkijat ovat asiasta toistuvasti varoittaneet. Rasismi vaikuttaa ihmisten terveyteen, hyvinvointiin, mahdollisuuksiin yhteiskunnassa ja käsityksiin itsestä.
Mutta ihmisoikeuksilla ja hyvinvointieroilla ei ole ollut samanlaista painoarvoa kuin rahalla. Nyt elinkeinoelämä on huolissaan, miten rasismi heikentää suomalaisyritysten vientimahdollisuuksia, Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja kansainvälisten osaajien asuinmaana.
Rasismi on totta riippumatta yksittäisistä kokemuksista. Median nostamat yksittäistapaukset, joissa ulkomaalaistaustainen ihminen sanoo, ettei ole kokenut rasismia, johtavat harhaan. Yksittäinen myönteinen kokemus ei valitettavasti todista, että rasismia ilmiönä ei olisi.
Asetelma on hankala mediallekin, kun se pyrkii kuulemaan monia lähteitä. Kesäkuussa ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) kohun kuohuissa kaivettiin jälleen kerran esiin tavallinen kaduntallaaja. Tällä kertaa hän oli Kamerunista Suomeen muuttanut kioskiyrittäjä ja Junnilan puoluetoveri, joka vakuutti, ettei ollut koskaan nähnyt Junnilan käytöksessä mitään rasismiin tai natsismiin viittaavaa.
Tutkijat puhuvat tasapuolisuusharhasta. Jos joka asiasta kerrotaan kaksi näennäisen tasavertaista näkökulmaa, sillä on myös vaaransa. Median ja politiikan tarinallistumisen ongelmallisuutta avataan silmiä avaavasti Kertomuksen vaarat -tutkimusprojektissa. Se paljastaa, kuinka rakenteellisetkin ongelmat paketoidaan ja yksinkertaistetaan yksittäisen ihmisen tarinaksi.
Sama toistuu, kun minulta asiantuntijahaastatteluissa usein kysytään, olenko minä kokenut Suomessa syrjintää? Ikään kuin minun kokemukseni osoittaisi kertomani tutkimustulokset joko vääriksi tai tosiksi.
Sen voin kyllä kertoa, että kiitoksena asiantuntijahaastatteluista olen saanut oman osuuteni rasistisesta palautteesta. Muun muassa tällaista:
”Onneksi uusi hallitus on aloittanut linjauksen, jossa (teitä) otetaan vähemmän meidän oikeiden suomalaisten riesaksi! Eikö sinunkin velvollisuutesi olisi palata takaisin kotimaahasi auttamaan kansaasi kehittymään edes jollekin tasolle, nyt viet jonkun oikean suomalaisen työn.”
Tai tässä toinen näyte:
”Painu helvettiin Suomesta saatanan intiaani!”
Palautteen loppuosaa en halua sanasta sanaan toistaa, mutta kerron, että siinä hekumoidaan raiskauksella ja murhalla.
Nyt rasismikuohunnan keskellä osa Suomen johtavista poliitikoista puntaroi, onko 15 vuotta sitten nimimerkin takaa kirjoitettu tappofantasia enää raskauttava, ja voiko asian kuitata anteeksipyynnöllä sekä sanoutumalla kaikesta väkivallasta irti.
Ja onko naisen kuvaaminen mustaksi säkiksi halventavaa, suoraa puhetta vai naisen aseman puolustamista?
Anteeksi, mutta ei tämä tule yllätyksenä. Juuri vanhat kirjoitukset ovat normalisoineet nykyisen rasistisen puheen, loukkaamisen, uhkailun ja maalittamisen.
Hallitus antoi pari viikkoa sitten julkilausuman, jossa se sitoutuu nollatoleranssiin rasismille.
Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
Shadia Rask
Kirjoittaja on tutkija ja filosofian tohtori, joka on väitellyt syrjintäkokemusten yleisyydestä ja yhteydestä maahan muuttaneiden terveyteen ja hyvinvointiin.
Voit keskustella kolumnista 25.7. kello 13.00 asti. Kommentointi suljetaan aiemmin kuin alun perin oli suunniteltu moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.