Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi perjantaina Brysselissä tiedotustilaisuudessa keskustelua, joka nousi alkuviikosta hänen vanhoista rasistisista nettikirjoituksistaan.

Oppositio on jo vaatinut eduskuntaa koolle kesken istuntotauon käsittelemään asiaa.

Purra totesi tiedotustilaisuudessa, ettei hän ole harkinnut eroa valtiovarainministerin tehtävästä kirjoitustensa takia.

– En ole harkinnut eroa ministerin tehtävästä, Purra sanoi.

Verkossa on kerätty nimiä Purran eroa vaativaan addressiin. Keskiviikkona luotu adressi on kerännyt yli 80 000 nimeä. Adressin allekirjoittaminen ei kuitenkaan vaadi vahvaa tunnistautumista tai muutakaan henkilöllisyyden varmistamista. Siten periaatteessa yksi henkilö voi esiintyä useampana allekirjoittajana.

Purra kertoo olevansa tietoinen addressista.

– Olen tietoinen tästä adressista siksi, että aika moni on laittanut minun sähköpostiosoitteeni vastauskenttään.

Purra kertoo saaneensa sähköpostiinsa runsaasti myös kannustusviestejä.

– En ole henkilökohtaisesti milloinkaan saanut näin paljon kansalaispalautetta, joka on tsemppaavaa.

Kuvaili musliminaisia ”mustiksi säkeiksi”, ei pahoittele

Oppositiopuolueet ovat vaatineet eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahoa (ps.) keskeyttämään eduskunnan istuntotauon, jotta Purran tai hallituksen luottamuksesta voitaisiin äänestää.

Purra kommentoi, että oppositiolla on siihen oikeus.

– Oppositiolla on demokraattisessa järjestelmässä kaikenlaisia oikeuksia ja niin pitää ollakin. Totta kai he saavat tällaista vaatia. Mikäli eduskunnan enemmistö ei sitä vaadi, niin ymmärtääkseni eduskuntaa ei kutsuta koolle, hän sanoi.

Keskustelua on herättänyt 15 vuotta vanhojen kirjoitusten lisäksi Purran vuonna 2019 julkaisema blogiteksti, jossa Purra nimitti huntuihin pukeutuneita musliminaisia ”tunnistamattomiksi mustiksi säkeiksi”.

Maa, joka taantui -nimisessä blogikirjoituksessa Purra kirjoittaa, että ”pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä. Espoolaisessa kirjastossa yksi musta säkki asettelee kirjoja hyllyyn.”

Tekstiä on jaettu paljon sosiaalisessa mediassa. Purra perusteli kirjoitustaan yrityksellä puolustaa naisten länsimaista tasa-arvoa sekä naisten oikeuksia ja vapautta.

Purralta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, pitääkö hän tätä retoriikkaa hyväksyttävänä ja aikooko hän pahoitella vuoden 2019 blogitekstiä. Purra pyysi aiemmin viikolla anteeksi 15 vuotta sitten Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjaan kirjoitettuja rasistisia tekstejä.

– Me emme voi lähteä pahoittelemaan meidän poliittista agendaa, meidän maahanmuuttokritiikkiä. En ala pahoitella sitä, että kritisoin islamin naista alistavia käytäntöjä.

Pääministeri Petteri Orpolta (kok.) kysyttiin A-studiossa keskiviikkona Purran vuonna 2019 kirjoittamasta tekstistä. Orpo arvioi lähetyksessä, ettei kuvaus ole hyväksyttävä.

Perjantaina Orpo sanoi puhuneensa asiasta Purran kanssa. Hän toisti Purran esittämät perustelut, mutta sanoi, ettei hän tai hallitus hyväksy minkäänlaista rasismia.

– Hän perustelee tätä sillä, joka kirjoituksessa kyllä on, että hän puhuu ennen kaikkea naisten asemasta, puolustaa naisten asemaa ja naisten tasa-arvoista asemaa. Olen todennut etten itse tuollaista kieltä käyttäisi näin tärkeässä asiassa, Orpo sanoi.

Keskeytetäänkö istuntotauko?

Halla-aho on sanonut harkitsevansa keskeyttämistä, mutta samalla todennut, että kyseessä olisi voimakas ja poikkeuksellinen toimi.

Hallituspuolue RKP on niin ikään ilmoittanut keskustelevansa Purran rasistisista kirjoituksista perjantai-illan aikana. RKP:n kokouksen lopputuloksen on arvioitu vaikuttavan mahdollisesti Halla-ahon päätökseen.

Pääminiteri Orpo sanoi perjantai-iltana, ettei näe istuntotauon keskeyttämistä tarpeelliseksi. Hän kuitenkin kuvailee hallituksen tunnelmaa jännitteiseksi.

Purra uskoo, että hallituspuolueet ovat sitoutuneet yhteiseen ohjelmaan ja hallituspuolueiden välillä on luottamus.

– Olen varma, että hallituskumppanimme ovat ennen hallitustunnusteluja ja hallitusneuvottelujen aikaan käyneet keskenään ja sisällään keskustelua siitä, että voidaanko ja missä tilanteessa perussuomalaisten kanssa tehdä hallitusyhteistyötä, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

Purra osallistui torstaina ja perjantaina Brysselissä euroryhmän ja EU-maiden valtiovarainministerien kokoukseen. Kyseessä oli Purran ensimmäinen EU-kokous valtiovarainministerinä.

Purran mukaan kansainvälinen media ei ole osoittanut kiinnostusta viime aikaisiin uutisiin hänen ympärillään. Myöskään kollegoiden kanssa Brysselissä asiasta ei ole hänen mukaansa keskusteltu.

– Muuta kuin, että olen saanut muutamia erityisiä tsemppauksia, Purra sanoi.

Purra ei kysyttäessä halunnut eritellä, keneltä hän on saanut kannustuksia.

Juttua päivitetty 14.7. klo 18.21: Lisätty pääministeri Petteri Orpon kommentit.

Riikka Purran lehdistötilaisuus on kokonaisuudessaan katsottavissa Yle Areenasta: