Helsingissä toteutetaan mittavia turvatoimia Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin vierailun aikana. Turvatoimet ovat paikoin näkyviä, mutta osasta ei anneta julkisuuteen tarkkaa tietoa.

Yhdysvaltain salainen palvelu, US Secret Service, kulkee presidentin rinnalla ja vastaa hänen turvallisuudesta. Suuri osa heidän työstään tapahtuu taustalla, eikä ole näkyvissä yleisölle.

Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola vastaa Suomen päässä Bidenin vierailun turvallisuudesta. Hän kertoo STT:lle poliisin neuvotelleen amerikkalaisten kanssa turvatoimista ennakolta.

Neuvotteluissa päätettiin, mitkä alueet Helsingin keskustassa tyhjennetään vierailun ajaksi. Vastaavanlaisia toimenpiteitä tehtiin viisi vuotta sitten, kun silloinen Yhdysvaltain presidentti, Donald Trump vieraili Helsingissä.

Esimerkiksi viemäreiden kansia hitsattiin kiinni hänen kulkureitiltään. Hitsaustyöt ovat olleet jälleen käynnissä keskustan ympäristössä.

Puolustusvoimat on ottanut käyttöönsä Tuomiokirkon edessä aukeavan Senaatintorin. Yhteensä seitsemän armeijan kuljetusrekkaa täynnä mellakka-aitoja odottavat kasaamistaan. Metalliaitoja on asennettu ainakin Rautatientorin eteläpäässä sekä Radisson Blu Royal -hotellin lähettyvillä Kampissa.

Betonisia ajoesteitä odotteli sijoittamista myös Svenska Teatterin edustalla. Luvassa on myös ilmatilan sulkuja pääkaupunkiseudulla.

Viranomaisia tulee näkymään lähipäivinä katukuvassa entistä enemmän

Lähipäivinä viranomaisia näkyy runsaasti Helsingin keskustassa. Helsingin poliisin lisäksi kaupunkiin on saapunut lisävoimia maan muilta poliisilaitoksilta. Lisäksi Biden vierailua turvaa rajavartiolaitos, sekä puolustusvoimat.

Biden saapuu Helsinkiin tänään keskiviikkona illalla. Eilen tiistaina kaupungissa oli havaittavissa poliisipartioita, tummaikkunaisia autoja ja poliisi suoritti tarkastelutehtäviä keskusta-alueella.

Mitä lähemmäs vierailua edetään, sitä näkyvämmäksi poliisin toiminta tulee muuttumaan.

Helsingin poliisi tviittasi muuttuneista liikennejärjestelyistä.

Betoniesteitä ja metalliaitoja on asennettu eri puolille keskustaa. Vesiteitse kulku Presidentinlinnan edustalla sijaitsevaa Katajanokan kanavaa pitkin on estetty sillasta roikkuvilla esteillä ja alueella liikkuu poliisikoirayksiköitä.

Suomessa on voimassa laajoja lentokieltoalueita, kertoo Finavia. Helsingin seudulla on 80 kilometrin laajuinen lentosulku. Lisäksi koko Suomen itärajan alueella on voimassa lentokieltoalue.

Linnan etuovelle on rakennettu samanlainen valkoinen katos kuin presidentti Trumpin tapaamisessa vuonna 2018.

Kaivopuistossa sijaitsevan Yhdysvaltain suurlähetystön lähellä on havaittu useita poliisiautoja, ja suurlähetystön katolla on ollut henkilöitä tarkastamassa valvontakameroita.

Biden tapaa Niinistön ennen huippukokousta

Presidentti Bidenin yöpymispaikasta ei ollut vielä tiistai-iltapäivään mennessä vahvistettua tietoa, mutta Radisson Blu Royal -hotellin edustalla seisoo poliiseja ja hotellin ympärillä oli runsaasti tummaikkunaisia autoja. STT:n mukaan myös hotelli St. Georgen edessä on nähty tummaikkunaisia autoja.

Vierailu vaikuttanee koko pääkaupunkiseutuun. Ylikomisario Patrik Karlssonin mukaan erikoisjärjestelyt Helsingin keskustassa kestävät näillä näkymin torstai-iltaan asti. Viranomaisten mukaan liikenne koko pääkaupunkiseudulla voi olla vaikeutunut turvajärjestelyistä.

Biden tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön ennen Pohjoismaiden yhteistä huippukokousta, joka järjestetään torstaina.

Katso videolta toimittajan raportti presidentin vierailun valmisteluista.

13.7. kello 13.10: Uutiseen lisätty grafiikka lentokieltoalueista.