Oululaiselle Mari-Leena Talvitielle esitetään kulttuuri- ja tiedeministerin salkkua.
Talvitie on ympäristötekniikan diplomi-insinööri ja Oulun kaupunginvaltuuston jäsen. Hän toimii myös Tekniikan akateemisten puheenjohtajana.
Tuleva pääministeripuolue kokoomus kertoi eilen sunnuntaina ministerivalinnoistaan.
Kokoomus saa hallitukseen kahdeksan ministerisalkkua. Kaksi salkuista jaetaan kahtia eli ministeri vaihtuu kahden vuoden kuluttua.
Kulttuuri- ja tiedeministeriksi esitetty Talvitie jakaa salkun Uudenmaan vaalipiiriläisen Sari Multalan kanssa.
Talvitie on kolmannen kauden kansanedustaja ja toiminut aiemmin esimerkiksi Oulun seudun ympäristölautakunnan sekä Oulun kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajana.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.