Kokoomuksen ehdokkaat ulkoministeriksi ja puolustusministeriksi korostavat, että suhdetta Yhdysvaltoihin tiivistetään jatkossa entisestään.
Kokoomus valitsi eilen ulkoministeriksi Elina Valtosen ja puolustusministeriksi Antti Häkkäsen. Eduskunnan pitää ensin valita hallitusneuvottelija Petteri Orpo pääministeriksi ennen kuin presidentti voi nimittää uudet ministerit.
Valtosen mukaan tiiviimmät suhteet Yhdysvaltojen kanssa on yksi uuden hallituksen strategisista painopisteistä, tärkeämmässä arvossa kuin ehkä koskaan aiemmin.
Nato-jäsenyyden myötä Suomelle avautuu Valtosen mukaan uusia mahdollisuuksia teknologian ja puolustusteollisuuden ulkomaankaupalle.
– Myös sosiaalisesti ja kulttuurillisesti on erittäin tärkeää tässä maailmanajassa, että me pidämme huolta euro-transatlanttisista suhteista, Valtonen sanoo.
Häkkänen puolestaan korosti kahdenvälisen turvallisuusyhteistyön vahvistamista Yhdysvaltojen, mutta myös Britannian kanssa.
Venäjän ei saa antaa voittaa sotaa
Tuoreet ministeriehdokkaat lupaavat, että tuki Ukrainalle jatkuu.
Puolustusministeriksi todennäköisesti nouseva Häkkänen kuvailee, että Ukrainan tukeminen on keskeinen osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Kyse ei ole mistä tahansa kansainvälisestä apupaketista.
– Tässä on viime kädessä kyse siitä, että sodan lopputulos määrittää vuosikymmeniksi Euroopan ja Suomen turvallisuusjärjestystä. Jos sota päättyy Venäjän voittoon, turvallisuuspoliittinen asetelma on Suomelle merkittävästi haitallisempi pitkän aikaa, Häkkänen sanoo.
– Sen takia Ukrainan voitto on aivan olennainen osa myös Suomen turvallisuutta lähivuosina.
Ulkoministeriehdokas Valtonen puolestaan sanoo tekevänsä töitä sen eteen, että Ukrainasta tulisi joku päivä EU:n jäsen ja osa eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.
Kuinka nuorten luottamus yhteiskuntaan säilytetään?
Häkkäsen mukaan suurin muutos puolustusministeriössä verrattuna entiseen tulee olemaan se, että Nato-jäsenyyden myötä ministeriöstä tulee hyvin kansainvälinen.
Hän kuvailee puolustusministeriötä ylimmäksi turvallisuusministeriöksi, jonka vastuualueena on myös laajemmin yhteiskunnan turvallisuus sekä huoltovarmuus.
Lisäksi Häkkänen pitää erityisen tärkeänä, että maanpuolustustahto pysyy Suomessa korkealla.
– Nuorilla sukupolvilla pitää säilyä luottamus tähän yhteiskuntaan ja sellainen yhtenäisyys, että asevelvollisuuden ja maanpuolustustahdon kannatus pysyy korkealla, Häkkänen sanoo.
Kiina-riippuvuuksista pitäisi päästä eroon
Valtonen näkee Kiinan sekä tärkeänä kauppakumppanina, mutta myös haastajana.
– On tärkeää, että jatkossa käymme entistä syvällisemmin läpi meidän kriittisiä riippuvuuksia Kiinaan – niin yhteiskunnassa kuin kaupassa – ja pyrimme epäterveitä riippuvuuksia systemaattisesti vähentämään, Valtonen toteaa.
Valtonen oli mukana sopimassa EU-asioista hallitusneuvotteluissa. Vaikka pääministeri johtaa EU-politiikkaa, Valtonen toivoo Suomen EU-politiikan olevan aktiivista: Suomen tulisi panostaa lobbaamiseen eli sille tärkeiden asioiden viemiseen eteenpäin Brysselissä.
EU-komissiolta odotetaan lähiaikoina esitystä suvereniteettirahastosta, joka tarkoittaisi mahdollisesti unionin yhteisvelkaa. Suvereniteettirahastolla halutaan tehdä EU:sta omavaraisempi energiahuollossa ja kriittisessä teknologiassa.
– Haluamme edistää sitä, että Euroopan unionissa jokainen jäsenvaltio kantaa ensisijaisesti vastuun omista veloista ja sitoumuksistaan, Valtonen sanoo.
Mitä ajatuksia uudet ministerit ja heidän linjansa herättävät? Keskustelu on auki tiistaina kello 23 asti.