Koronapandemian aiheuttama tauko jätti jälkensä nuoriin peliharrastajiin. Se on näkynyt tänä viikonloppuna järjestettävän Pohjois-Suomen suurimman pelifestarin kävijämäärässä.

Vuodesta 2000 alkaen järjestetty Vectorama-joukkotapahtuma peruttiin koronan vuoksi vuosina 2020–2021. Tapahtumaan osallistuvien pelaajien määrä on tipahtanut vuoden 2019 noin tuhannesta pelaajasta tämän vuoden alle 400:aan pelaajaan.

Korona vaikutti nuorten osallistumisintoon

Vaikka tietokonepelejä pelaavat nuoret eivät ole hävinneet minnekään, on heidän saaminen takaisin Vectoraman tyyppisiin tapahtumiin osoittautunut haasteelliseksi.

Järjestäjän mukaan kynnys osallistua sosiaalisiin tapahtumiin on noussut.

– Kolme vuotta on pitkä aika nuorten elämässä. Viime vuoden kävijämäärän perusteella voi sanoa, että nuoret ovat kuitenkin palaamassa pikkuhiljaa takaisin. Samaa olen kuullut myös muilta vastaavilta tapahtumanjärjestäjiltä, kertoo Vectoraman pääjärjestäjä Tapio Haapala.

Kolmen vuorokauden pelifestareilla on myös mahdollista yöpyä. Yöpyjien määrässä on kuitenkin valtava ero aikaan ennen koronaa.

– Ennen meillä oli 250:n hengen sali ja se oli täynnä aamuyöstä. Viime kesänä yöpyjiä oli vain muutama kymmenen. Nuorille on nyt paljon haastavampaa lähteä koko viikonlopuksi vieraaseen paikkaan ja yöpyä siellä, toteaa Haapala.

”Yöunet jäävät vähäisiksi, mutta hauskaa on”

Haapalan mukaan lanitapahtumat ovat sellaisia, että ne jotka tulevat kerran, tulevat myös toisen kerran.

– Asiakastyytyväisyys on todella kova.

Oululainen Otso Päkkilä, 15, on nyt mukana tapahtumassa toista kertaa. Viime vuoden kokemus oli niin hyvä, että hän päätti osallistua tänäkin vuonna.

– Olen iloinen, että on tällainen tapahtuma, jossa tykätään pelaamisesta ja siihen liittyvästä kulttuurista. Nyt näkee pelikavereita ihan kasvotusten, sanoo Päkkilä.

Päkkilä varasi kavereidensa kanssa edellisvuotta kalliimmat konepaikat, koska näin myös yöpyminen on mukavampaa.

Mukaan voi ottaa oman patjan ja nukkua pelipaikan viereen varatussa pienessä nukkumatilassa.

– Tällä kertaa ei tarvitse nukkua tuolissa. Todennäköisesti yöunet jäävät vähäisiksi, mutta hauskaa on.