Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Jos minä saisin pitää presidenttiehdokkuutta vielä miettiville infotilaisuuden, niin saattaisin sanoa heille jotain tällaista.

Tervetuloa kaikki tähän ehdokkuutta harkitsevien infotilaisuuteen, jossa käyn läpi presidentin valinnan ja työn kannalta olennaisia asioita. Ajattelin vähän hoputtaa teitä ehdokkuutenne kanssa, sillä vaaleihin on enää puolisen vuotta.

Osa teistä on täällä, koska olette päättäneet uhrata yhden talven ja nolohkon lopputuloksen verran elämäänne puolueenne hyväksi. Jotakinhan teille on siitä hyvästä luvattu ja ainakin ehdokkuudesta saa mukavan maininnan Wikipedia-artikkeliinne. Voittaja saa kuvansa virastojen seinille.

Teistä muutamilla on oikeita mahdollisuuksia presidentiksi. Voi toki olla, että kaksi vaihtoehtoa erottuu jo hyvissä ajoin ja silloin pelataan suoraan toista kierrosta. Voi olla myös tasaisempaa ja kakkoskierrokselle päästään hieman sattumanvaraisesti. Ja sinä siellä ihan oikealla tiedät, että jos satut toiselle kierrokselle pääsemään, niin kilpakumppanisi, oli hän kuka tahansa, on seuraava Suomen tasavallan presidentti.

Tällä kertaa painotetaan kokemusta ja osaamista, sillä voittajalle on tarjolla lähinnä pahoja paikkoja. Koko kansakunta on harteillasi ja stressinsietokyvyn on syytä olla kohdillaan. Näkyvissä on kaikenlaista muutosta ilmastokriisistä tekoälyn nousuun. Monikaan näistä asioista ei tietenkään presidentille kuulu, mutta hänen työtään on pitää suomalaiset toiveikkaina.

Edeltäjistäsi poiketen sinun ei tarvitse huolehtia Venäjä-suhteista. Niitä ei ole. Riesaa Kremlistä riittää edelleen, mutta sillä suunnalla ei juuri ole hävittävää. Nyt ykköshuolesi on pitää Suomi mahdollisimman hyvissä asemissa kaiken keskellä. Se tarkoittaa kovaa ajoa presidentille seuraavatkin kuusi vuotta.

Kovin paljoa ei apukäsiä ole luvassa presidentinkansliassa. Kuusi asiantuntijaa, kolme adjutanttia ja tukipalveluja. Toki ministeriöt palvelevat alttiisti. Pari edeltäjääsi eivät olleet mitään päivänsäteitä, joten siinä voi olla parantamisen paikka. Ja muistakaa, ettei Chat GPT:tä kannata käyttää. Ministeriöiden ihmiset valmistelevat fiksumpia vastauksia, vaikkakin hitaammin.

Hallituksen kanssa ei presidentin pitäisi tapella, ainakaan näkyvästi. Perustuslaki ei oikein taivu hyvin nykyiseen tilanteeseen, joten asioista pitää sopia. Edeltäjäsi pystyi sopimaan asioista aika lailla itsekseen, mutta sinulla ei sitä etua ole.

Valtiojohdon pitää tietää mahdollisimman paljon. Tiedusteluhommat ovatkin jänniä hommia, erityisesti uusien Nato-salaisuuksien kanssa. Joskus päätöksiä on tehtävä salaisen tiedon pohjalta. Silloin kansalle puhutaan päätöksestä jämerästi puuta heinää ja näytetään erityisen luotettavalta.

Se teille useammallekin on jo tuttua, ettei muiden valtioiden edustajia tavata suin päin. Ulkoministeriön tyypit kyllä kertovat miten toimia ja mistä puhua. Tosin jos Trump valitaan uudestaan, niin sitten mielistelyvaihde päälle, kaasu pohjaan ja ajattele isänmaata.

Pöydällesi kuuluvien Nato-asioiden kanssa tulee paljon selitettävää. Esimerkiksi Kiinan kanssa menevät sukset todennäköisesti ristiin kautesi aikana. Sitten perataan kunkin suhteita kiinalaisiin ihan samalla tavalla kuin nyt venäläisiin.

Sotaväki on oma lukunsa. Siinä he ovat kuitenkin samanlaisia kuin koko kansa, että eivät oikein luota poliitikkoihin. Onneksi poliitikko lopettaa jollain tasolla olemasta poliitikko, kun pääsee presidentiksi ja samalla myös ylipäälliköksi. Sotilaissa on myös se hyvä tai huono puoli, että he tekevät ripeästi juuri niin kuin sanot.

Presidentillä on paljon tapoja ohjailla yhteiskunnallista keskustelua. Kun haluat lehteen tai televisioon, niin aina pääset. Mutta liian usein ei saa haluta.

Varaudu myös siihen, että mitä tahansa sanotkin, siitä nousee iso haloo. Liioittelu, kyseenalainen huumori ja sopimattomiin aiheisiin puuttuminen on pakko jättää pois. Yksi sopimattomista aiheista, sitten joskus oman kauden jälkeen, on arvioida istuvan presidentin puuhia.

Sen haluan vielä sanoa, että meillä suomalaisilla on ollut hyvä herra- ja rouvaonni. Ei pilata sitä nytkään, onnea matkaan!

Rysky Riiheläinen

Kirjoittaja odottaa malttamattomasti presidenttipelin käynnistymistä kunnolla.

Kolumnista voi keskustella 15.6. kello 23.00 saakka.