Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Melkein kaikki tuntuu olevan Suomessa pielessä. Lisää rahaa tarvitaan joka puolelle. Vertailevan hyvinvointitutkimuksen näkökulmasta suomalaista debattia on joskus vaikea ottaa todesta. Liki kaikki asiat ovat meillä paremmin kuin missään muualla maailmassa.

Toisaalta – kitinä ja valitus pitää yllä Suomen hyvinvointivaltiota. Poliitikot reagoivat eturyhmiltä ja kansalaisilta tuleviin vaatimuksiin. Näin selittynee sekin, miten ihmeessä väitetysti yhä pahenevan eriarvoistumisen, köyhyyden, yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien maassa ihmiset ovat maailman onnellisimpia ja tyytyväisiä elämäänsä.

Mutta tarpeiden ja vaatimusten kakofoniassa isot asiat voivat jäädä pienempien alle – varsinkin, kun rahat ovat tiukalla, kuten nyt.

Suomalaisia työttömiä, köyhiä, yksinäisiä ja sairaita ei tietysti lohduta se, että jossain muualla menee vielä huonommin. Tutkijoille vertaileva tutkimus kuitenkin kertoo – ja päättäjille voisi kertoa – missä kohtaa järjestelmämme toimii, missä ei.

Vertailussa näkyy hyvinvointivaltiomme sokea piste. Tyydymme potilaina ja asiakkaina verrokkimaita kalliimpiin, heikommin saataviin ja eriarvoisempiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Potilas- ja asiakasmaksut ovat korkeita, lääkkeiden omavastuut suuria. Suomi on huono paikka sairastaa ja tarvita apua. Joskin, kun avun piiriin pääsee, hoitotulokset ovat tavallisesti hyviä.

Vuosia poliitikot ja virkamiehet ovat myyneet tarinaa siitä, miten sote-uudistuksilla parannetaan pääsyä palveluihin, hillitään kustannusten kasvua ja torjutaan eriarvoisuutta. Laskelmat säästöistä ovat perustuneet enemmän toiveajatteluun kuin faktoihin.

Raportit juuri aloittaneiden hyvinvointialueiden ensimmäisestä vuosineljänneksestä vahvistavat arjen havaintoja: sote-palveluiden syöksykierre jatkuu, ja jos uusi hallitus tekee tyhmiä päätöksiä, kierre syvenee.

Syy ei ole hyvinvointialueissa. Niillä ei ole työkaluja katkaista kierrettä.

Alueilla ei ole riittävästi varoja palveluiden järjestämiseen, muttei toisaalta myöskään kannustimia rahojen säästämiseen. Ja vaikka rahaa olisikin, palvelut eivät välttämättä parane, koska tehtäviin ei saada ammattilaisia.

Ongelmaa on ratkottu hoitotakuilla ja kiristämällä hoitomitoituksia. Se on hölmöläisten peiton paikkaamista. Kun yhteen kohtaan laitetaan lisää, se on toisesta kohdasta poissa.

Nyt palvelujen tuottajat joutuvat käyttämään vuokrafirmoja täyttääkseen lakipykälien vaatimuksia. Kovan henkilökuntapulan aikana vuokrafirmat ovat kuin loisia. Ne imevät rahaa palveluntuottajilta eli viime kädessä veronmaksajilta. Myös asiakkaat ja potilaat kärsivät, kun henkilökunta vaihtuu koko ajan.

Vahva säännöillä ohjaaminen on myös ristiriidassa hyvinvointialueiden itsehallinnon kanssa, eikä se kannusta etsimään ratkaisuja ongelmiin.

Sote-uudistus toi kyllä järkeä julkisten palveluiden järjestämiseen, kun vastuu palveluista siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Rahoitusjärjestelmää ei silti saatu kuntoon. Lainsäädäntö ei kannusta hyvinvointialueita säästämään rahaa, vaan pikemminkin käyttämään sitä mahdollisimman paljon, jotta valtiolta voisi pyytää lisää. Järjestelmä on terveystaloustieteen näkökulmasta ihan pöljä.

Sote-uudistuksen suuri innovaatio on erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden yhdistäminen saman budjetin alle. Kun hyvinvointialueet panostaisivat perustason palveluihin ajoissa, kalliita erikoissairaanhoidon palveluita käytettäisiin vähemmän. Näin vuosia jatkunut erikoissairaanhoidon paisuminen perusterveydenhuollon kustannuksella pysäytettäisiin. Innovaatio ei toimi pääkaupunkiseudulla, jossa HUS toimii Helsingin kaupungin ja neljän hyvinvointialueen yläpuolella.

Sote-politiikkaa on muutoinkin tehty säkki päässä: ei ole haluttu nähdä julkisen järjestelmän ulkopuolelle. Työterveyshuolto on Suomessa yhä pyhä lehmä. Se pitäisi säätää paremmin tukemaan myös julkista terveydenhuoltoa.

Hallitukselta toisensa perään on jäänyt huomaamatta, että potilaat äänestävät jaloillaan. Yksityisten sairauskuluvakuutusten määrä kasvaa vuosi vuodelta.

Sote-palveluiden syöksykierteen pysäyttäminen vaatii tosiasioiden tunnustamista: käytämme jo nykyäänkin liian vähän rahaa sote-palveluihin. Säästöjen sijaan tarvitaan lisää rahaa, mutta sitä ei kannata kaataa vuotavaan ämpäriin.

Niin raskaalta kuin se tuntuukin, ainoa tie eteenpäin on käynnistää uusi sote-uudistus. Hyvinvointialueiden rahoitusperiaatteet on uudistettava. Ainakin pääkaupunkiseudun alueet on yhdistettävä. Yksityiset palvelutuottajat, varsinkin työterveyshuolto on saatava tehokkaammin mukaan julkisesti järjestettyihin sote-palveluihin.

Tämä on hätähuuto julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.

Voit keskustella kolumnista 23.5. kello 23.00 asti.