Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on päättänyt maksaa kertaluonteisen koronakorvauksen hoitajille. Korvauksen saavat keskussairaalan osasto 2K:n ja Lieksan terveyskeskussairaalan kohorttiosaston hoitohenkilökunta.

Osasto 2K ja osa Lieksan terveyskeskussairaalasta toimivat vuoden 2021 lopulta kesään 2022 saakka koronapotilaiden kohorttiosastoina. Koronapotilaiden hoito keskitettiin maakunnassa näille kahdelle osastolle.

Henkilöstön tehtävänkuva ja työn haasteet laajenivat merkittävästi, Siun sote kuvailee tiedotteessaan. Yksiköissä hoidettiin koronapotilaita riippumatta siitä, mitä muita sairauksia heillä oli koronan lisäksi.

Korvaus maksetaan henkilökunnalle, joka on työskennellyt kyseisen ajanjakson aikana noin neljän kuukauden ajan Siun soten koronayksiköissä. Korvauksen saavien henkilöiden tulee myös olla vielä kesäkuun alussa Siun soten palveluksessa.

Korvausta ei makseta niille henkilöille, jotka ovat olleet oikeutettuja valtakunnallisesti sotesopimuksen yhteydessä sovittuun koronakorvaukseen.

Kertakorvaus maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä.