Helsinkiläinen Johannes Vartola kertoo käyvänsä tyttärensä Innan kanssa uimahallissa usein. Vartolan mielestä yhteiset uintireissut ovat mukavaa yhdessäoloa lapsen kanssa.
Hän aikoo ilmoittaa lapsensa uimakouluun syksyllä.
– Tarkoitus on aloittaa uimakoulu kesän jälkeen, koska hän on tuntunut nauttivan kovasti uimisesta, Vartola sanoo.
Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Tero Savolainen kertoo, että uimakoulut ovat olleet suosittuja ympäri vuoden.
Kevään korvalla kursseista näyttävät innostuvan nekin, jotka eivät ole vielä talvella uimakouluun hakeutuneet.
– Kesä lähestyy ja uimarannat kutsuvat. Uimataito nousee esille perheissä, ja sitä kautta aktivoidutaan osallistumaan myös uimakouluihin, Savolainen sanoo.
Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Tero Savolainen kannustaa vanhempia tutustumaan hyvissä ajoin paikallisten uimakoulujen tarjontaan. Savolainen sanoo, että uimakoulut ovat yleisesti ottaen suosittuja.
Savolaisen mukaan moni uimakoulutoimija joutuu myymään kyselijöille jopa ei-oota.
– Nopeasti tutustuin tarjontaan, niin ehkä heinäkuu on sellainen, milloin perheet lomailevat ja osallistuminen uimakouluihin on vähän heikompaa, mutta kyllä ne muuten ovat täynnä.
Savolaisen mukaan kesän uimakoulupaikat ovat menossa kuin kuumille kiville.
Koronan vaikutukset näkyvät lasten uimataidossa
Koulutussuunnittelija Savolaisen mielestä viime vuonna tehdyn uimataitoa koskevan kyselyn tulokset ovat hälyttäviä.
Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton vuosi sitten keväällä tekemän kyselyn mukaan kuudesluokkalaisista tytöistä 51 prosenttia koki osaavansa uida riittävästi. Pojista 60 prosenttia koki olevansa uimataitoisia.
Savolaisen mielestä kyselyn tulos on heikko, koska pudotusta vuonna 2017 tehtyyn kyselyyn on lähes kaksikymmentä prosenttiyksikköä.
Hänen mukaansa pudotusta selittää ainakin osaltaan koronapandemian sulkemat uimahallit.
– Uimahallit olivat suljettuna kohtuullisen paljon, ja kynnys lähteä uimaan on ollut korkea, Savolainen selventää.
Savolaisen mielestä kodeilla on suuri merkitys uimataidon oppimisessa. Jos lapsi ei pääse uimakouluun, uimataitoa on hyvä opetella kotikonstein. Suihkussa ja saunassa voi opetella tuntemaan veden elementtinä.
– Käydään lasten kanssa säännöllisesti uimassa, niin uimataito kehittyy siinä ihan itsestään. Lapset oppivat perustaitoja huomaamattaan vedessä leikkiessään, Savolainen sanoo.
Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan uimakoulujen kovaan kysyntään on ollut vaikea vastata.
– Uimahallien allastilat ja -ajat ovat rajallisia. Nämä asettavat raamit järjestettävien uimakoulujen määrälle paikkakunnilla.
Savolainen kertoo, että etenkin koronan jälkeen huolta on aiheuttanut myös pula uimaopettajista. Opettajapula vaikeuttaa uimakoulujen järjestämistä eri puolilla maata.
Savolaisen mukaan opettajia on koulutettu vuosittain paljon, mutta jostain syystä kaikki eivät ole ainakaan vielä löytäneet työmarkkinoille.
Voit keskustella aiheesta 9.5. kello 23:een saakka.