Astmaa sairastaa entistä useampi suomalainen. Tilastojen mukaan Suomessa astmaa sairastaa 6–9 prosenttia kansasta. Nyt esiintyvyydeksi on arvioitu jopa 10–12 prosenttia, kertoo Kymenlaakson hyvinvointialue.
– Astma ei katso ikää, mutta sen puhkeaminen vaatii altistuksen. Esimerkiksi allergia tai tupakointi voivat olla syynä puhkeamiseen, kertoo keuhkohoitaja Hanne Kultanen Kouvolan terveysasemalta.
Seuraavaksi lääkäri ja keuhkohoitaja kertovat mahdollisia syitä, miksi astmaa sairastavien määrä on lähtenyt kasvuun.
1. Korona-ajan tutkimus- ja diagnosointivelka
Korona-aikana tehtiin vähemmän laajoja tutkimuksia. Nyt tutkimuksiin tulee enemmän ihmisiä, ja siksi astmadiagnoosejakin on siksi tehty enemmän.
2. Korona-ajan liiallinen puhtaus
Korona-ajan eristys- ja sulkutilat voivat olla yksi syy, joka on lisännyt astmadiagnoosien määrää.
– Korona-aikana ihmiset eivät liikkuneet oikein missään. Käsiä desinfiointiin ja maskeja käytettiin, mutta lapsilta esimerkiksi on jäänyt mullassa möyhiminen ja hiekassa touhuaminen eli normaali elämä. Hyvä kysymys onkin, että ollaanko oltu liiankin desinfioivia, pohtii keuhkohoitaja Hanne Kultanen.
Ihmisille hyödyllisiä bakteereja tarttuu ihoon esimerkiksi luonnossa liikkuessa, ja bakteerikanta vaikuttaa suoraan ihmisen immuunipuolustusjärjestelmään.
Lue lisää: Anna lapsesi remuta metsässä – vähennät tehokkaasti allergiariskiä
3. Korona-aika kasvatti vyötärön ympärystä
Korona-aikaan ihmiset sulkeutuivat kotiin, mikä osaltaan vähensi liikkumista. Ylipaino on yksi astmaan altistavista tekijöistä.
– Paljon on pohdittu sitä, onko tullut koronakiloja tai korona muuttanut elintapoja, jotka voivat laukaista sairauksia. Ylipaino ja huonot elintavat voivat olla syynä myös keuhkosairauksien puhkeamiseen, sanoo keuhkohoitaja Hanne Kultanen.
4. Koronavirus sai ihmiset seuraamaan hengitystieoireitaan tarkemmin
Korona-aikana ihmiset oppivat tarkastelemaan oireitaan entistä tarkemmin ja kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota hengitysoireisiin. Myös tutkimuksiin mennään hengitysoireista entistä herkemmin.
– Viime aikoina korona on aiheuttanut astmatutkimuksien kasvua. Koronan jälkeen ihmisillä on ollut enemmän astman kaltaista oireilua, ja terveysasemilla on tehty tästä syystä enemmän astmatutkimuksia, yleislääketieteen erikoislääkäri Tiina Kosunen kertoo.
Kosusen mukaan mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän myös sairauksia löytyy.
5. Infektioita enemmän, joten astmaan sairastumisen riski kasvaa
Eri hengitysinfektioiden määrä on myös kasvanut, kun ihmiset tapaavat toisiaan ja liikkuvat korona-ajan sulkujen jälkeen.
– Tautikuormaa on nyt enemmän, koska olimme pitkään eristyksissä ilman infektioita. Nyt sitten tulee muutaman vuoden edestä infektioita kerralla, lääkäri Tiina Kosunen toteaa.
Infektiot ovat yksi riskitekijä, jotka vaikuttavat astman puhkeamiseen.
– Infektiot voivat vaurioittaa esimerkiksi keuhkojen värekarvoja. Se voi olla riskitekijä astman puhkeamiseen, lääkäri Kosunen kertoo.
Voit keskustella aiheesta 5.5. kello 23.00 asti.