SILVER SPRINGS Koulutusalalla työskentelevällä Wendyllä on selvä mielipide maansa presidentistä Joe Bidenista.
– Hän on tehnyt vaikeissa olosuhteissa niin hyvää jälkeä kuin vain mahdollista, mutta hänen ikänsä huolestuttaa, kertoo Washingtonin kupeessa, Silver Springin kaupungissa asuva keski-ikäinen demokraatti.
Wendyn mielestä Biden on hyvässä kunnossa, älykäs ja kyvykkäiden avustajien ympäröimä. Mutta Wendy pelkää, että nuoret eivät toistamiseen asetu hänen taaksensa.
– Omat lapseni ovat 25- ja 26-vuotiaita. He eivät haluaisi äänestää Bidenia, koska heidän on vaikea samaistua häneen, Wendy kertoo.
80-vuotias Biden on Yhdysvaltain vanhin istuva presidentti. Seuraavan kauden alkaessa hän olisi jo 82 ja sen päättyessä 86. Aikoinaan vanhana pidetty Ronald Reagan oli presidentiksi tullessaan 69-vuotias.
– Hän on selvästi liian vanha. Biden on liian vanha iältään ja liian vanha siinä, miten hän näkee maan tulevaisuuden, sanoo käsikirjoittajana elantonsa ansaitseva Cinema.
Hänkään ei halua esiintyä Ylen tekemässä haastattelussa koko nimellään.
Yli puolet demokraateista haluaisi toisen ehdokkaan
Joe Bidenin lähtökohdat uuteen presidenttikisaan eivät ole kovin suotuisat.
Hänen kannatuslukemat keikkuvat juuri neljänkymmenen prosentin paremmalla puolella, ja uutistoimisto AP:n tuoreen kyselyn mukaan lähes kolme neljästä amerikkalaisesta ei haluaisi hänen asettuvan ehdolle.
Jopa hieman yli puolet oman puolueen äänestäjistä näkisivät mieluummin jonkun muun demokraattien ehdokkaana.
– En pidä hänestä. Hän antoi paljon lupauksia, joita hän ei ole pitänyt, varsinkaan ympäristön suhteen. Seisoin vahvasti hänen takanaan viimeksi, mutta nyt hänestä ei ole enää tähän tehtävään, sanoo Cinema.
Kyselyjen mukaan suurin syy äänestäjien vastahakoisuuteen on Bidenin ikä.
John Zavales on hänkin vahvasti demokraattien hallussa olevan Silver Springin asukkaita. Hän on ikäkysymyksestä toista mieltä. Zavales uskoo Bidenin kognitiivisten toimintojen olevan kunnossa.
Uuden ehdokkaan esittely ei muutenkaan olisi hänen mielestään järkevää demokraattien kannalta.
– Lähes aina istuva presidentti hakee jatkokautta. Jos Biden astuisi nyt syrjään, se lähettäisi mielestäni väärän signaalin.
Joe Bidenin ikä on erityisen hankala asia nuorille äänestäjille. 24-vuotias graafinen suunnittelija, Tywon Gordon pitää Bidenia liian iäkkäänä.
– Mutta sama koskee myös Donald Trumpia. En ole varma, pystyykö kukaan yli 75-vuotias hoitamaan tiettyjä tehtäviä.
Gordon on huomannut, että muiden maiden johtajat ovat nuorempia. Hän mainitsee Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin.
– Miksi meillä on niin vanhoja presidenttejä? Milloin siitä tuli meidän juttu? Gordon kysyy aidosti hämmästyneenä.
Edessä kahden epäsuositun ehdokkaan uusintaottelu?
Konservatiivinen päivälehti Wall Street Journal julkaisi viime viikolla pääkirjoituksen, jossa se sanoi kansalaisten ymmärtävän sen, mitä Biden ei suostu myöntämään.
– Selvässä laskussa olevan, yhdeksättä vuosikymmentä käyvän valinta uudelle kaudelle olisi historiallinen virhe, lehti kirjoitti.
Ikäkysymyksen nosti esille myös liberaalimpi The New York Times, joka omassa pääkirjoituksessaan kehotti Bidenia suhtautumaan kansalaisten huoleen tosissaan.
Ihmiset ikääntyvät eri tahtia, ja työkyvyn päätteleminen pelkän iän pohjalta voi olla epäoikeudenmukaista, lehti kirjoittaa.
Presidentti Bidenilla ei tiettävästi ole todettuja vakavia sairauksia tai muita terveysongelmia, ja hän on itse kehottanut kansalaisia vetämään omat johtopäätöksensä seuraamalla, miten hän suoriutuu tehtävistään.
New York Times mielestä Biden ei ole antanut siihen tarpeeksi mahdollisuuksia.
Lehden pääkirjoitus neuvoi Bidenia osoittamaan äänestäjille, että hän on yhä mieleltään virkeä ja kykenevä, esimerkiksi pitämällä useampia lehdistötilaisuuksia.
– Vuodesta 1923 lähtien ainoastaan Richard Nixon ja Ronald Reagan vastasivat toimittajien kysymyksiin yhtä harvakseltaan kuin Biden. Kumpikaan heistä ei ollut presidentti, jonka esimerkkiä avoimuuden suhteen kannattaisi seurata, kirjoittaa The New York Times.
Jos Biden lähtee tavoittelemaan toista kautta, hänen vastaehdokkaakseen näyttäisi tämänhetkisten kannatuslukujen perusteella tulevan joko entinen presidentti Donald Trump tai tämän ykköshaastaja, Floridan kuvernööri, Ron DeSantis.
DeSantis ei ole vielä ilmoittanut virallisesti lähtevänsä ehdokkaaksi.
Noin kuusikymmentä prosenttia amerikkalaisista ei halua, että Trumpista tulee republikaanien ehdokas. Jos näin kuitenkin käy, 2024 vaaleista on tulossa kahden hyvin epäsuositun presidentin uusintaottelu.
Muutos 25.4.2023 kello 13.40: Otsikkoa on ajantasaistettu, kun Biden ilmoittautui presidenttikisaan iltapäivällä.
Presidentti voi joskus joutua työskentelemään pitkiä ajanjaksoja vähällä levolla. Miten tärkeänä tekijänä sinä pidät ikää arvioitaessa poliitikkoja? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23.00 saakka.