Tehohoitoon joutuneiden koronaviruspotilaiden määrä ei ole kasvanut Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Oysin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kertoo, että määrä on pysynyt tämän vuoden aikana vakaana: se on vaihdellut nollasta kahteen potilaaseen.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että tehohoitoon joutuneiden koronaviruspotilaiden määrä on viime viikkoina ollut Suomessa selvässä kasvusuunnassa. Tällaista ei kuitenkaan Oysissa ole huomattu.

Nevalalla ei ole myöskään tiedossa, että koronapotilaiden kunnossa olisi tapahtunut viime aikoina merkittäviä muutoksia.

– Taudinkuvahan on muuttunut vuosien ja rokotusten myötä, eli alkuvaiheen taudinkuvaa ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. Talven aikana ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia oirekuvassa.

Nevala ei lähde spekuloimaan sitä, tullaanko tehohoidossa olevien potilaiden määrässä näkemään lähiaikoina kasvua.

– Ydinviestini kuitenkin on se, että jos rokotteita on ottamatta, ne kannattaa ottaa. Kun ollaan flunssassa ja hengitystieinfektio-oireissa, niin pysytään kotona. Nämä ovat olennaisia pitää mielessä, Nevala toteaa.

Vaikka teho-osastopotilaiden määrä on pysynyt vakiona, koronan vuoksi sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä sairaalassa on ollut hieman korkeampi kuin alkuvuonna: helmi–maaliskuun vaihteessa potilasmäärä oli matalimmillaan, noin viiden hujakoilla. Nyt potilaita on noin kymmenen.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.