Helsingissä korona-aikana alkanut palstaviljelyinnostus on pysynyt korkeana pandemian jälkeenkin.
Esimerkiksi Konalassa sijaitsevalle Kartanonhaan viljelypalstalle on tavallisesti ollut 20–30 hengen jono, mutta koronan aikana omaa palstaa jonotti enimmillään peräti 130 henkeä.
Tälläkin hetkellä jonossa on yli sata viljelypalstaa himoitsevaa.
Tilanne on samankaltainen myös Meilahdessa. Meilahden palstaviljelijöiden puheenjohtajan Terttu Heleniuksen mukaan palstakyselyjen määrä räjähti käsiin ensimmäisenä koronakeväänä.
– Meillä on nyt noin 220 jonottajaa. Ennen koronaa luku oli noin 70, hän kertoo.
Vaihtuvuus on kuitenkin hidasta: Tänä keväänä vasta muutamat 2019 jonoon ilmoittautuneet ovat saaneet palstan. Kaikki korona-aikaan ilmoittautuneet ovat vielä jonossa.
Mellunkylässä jonoa ei ole
Valitettavasti kaikilla innostus ei kuitenkaan riitä varsinaiseen viljelyyn, kertoo Kartanonhaan Palstaviljelijöiden puheenjohtaja Kirsti Lehtonen.
– Moni luulee, että sato syntyy suunnilleen itsestään, mutta kyllä tässä tekemistä riittää.
Lehtosen mukaan viljelyä ja palstanhoitoa valvotaan tarkkaan. Palstan viljely tulee aloittaa keväällä, ja palstaa on viljeltävä ja hoidettava koko kauden ajan.
– Jos palsta jää epäsiistiksi tai hoitamattomaksi, siitä annetaan ensin huomautus ja tarvittaessa se voidaan irtisanoa.
Irtisanomisia tehdään noin kahdeksan vuodessa. Meilahdessa luku on samaa suuruusluokkaa.
Kaupungista löytyy kuitenkin myös alueita, joista palstapaikan voi saada lyhyelläkin jonottamisella tai lähes saman tien.
Lions Club Vartiokylä-Puotilan rahastonhoitaja ja Mellunkylän puutarhapalstan pehtori Jaakko Ojala kertoo, että Itäväylän varressa sijaitsevalla Mellunkylän viljelypalstalla ei tällä hetkellä ole jonoa ollenkaan.
– Täällä jono on ollut aina pieni. Silloin keväällä 2020 sitä syntyi jonkin verran, mutta muuten ei juurikaan.
Esimerkiksi Mellunkylästä vain muutaman kilometrin päässä sijaitseva Puotilan viljelypalsta on vuodesta toiseen huippusuosittu. Ojala kertookin saaneensa Mellunkylään uusia vuokralaisia laittamalla pari vuotta sitten ilmoituksen Puotilan palstan ilmoitustaululle.
– Heidän luvallaan, hyvässä yhteistyössä tietenkin.
Onko sinulla viljelypalsta tai oletko haaveillut sellaisesta? Voit keskustella jutun aiheesta 24.4. kello 23:een saakka.