Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Pandemia-aika yhdisti ja vahvisti suomalaisia disinformaation levittäjiä. He löysivät yhteisen vihollisen: koronavarotoimia ja -rokotteita oli vastustettava. Ilmiö oli kansainvälinen ja synnytti meillä ja muualla laajaa vallitsevan järjestyksen vastaista yhteistyötä.
Nyt on kaikki toisin. Suomalainen disinformaatiokenttä on sekasorron ja keskinäisen vihanpidon tilassa.
Koronadenialismin huipentumana voidaan nähdä tammikuun 2022 Convoy-mielenosoitus. Sen taustalla eivät olleet vain tutut nimet, vaan mukana oli paljon uutta väkeä. Tempaus herätti myös paljon mielenkiintoa, ja suuret mediat välittivät suoraa kuvaa tapahtumapaikalta.
Sitten Venäjä suurhyökkäys Ukrainaan pyyhkäisi koronan sivuosaan ja vei ilman salaliittoteoreetikkojen siipien alta.
Yksi pandemia-ajan jäänteitä ovat koronatoimia vastaan radikalisoituneet ihmiset. Rokotteesta kieltäytyminen edellytti asettumista sekä omaa lähiympäristöä että yhteiskunnallisia instituutioita, kuten terveydenhoitojärjestelmää, vastaan. Totaalisen epäluottamuksen synnyttyä on helppo omaksua villejäkin salaliittoteorioita. Sellaisesta sielunmaisemasta on pitkä matka takaisin suomalaiseen luottamusyhteiskuntaan.
Myös Venäjän asialla olevat toimijat lähtivät innolla mukaan koronadenialismiin ja vahvistivat jalansijaansa suomalaisessa disinformaatiokentässä. Ei siis mikään ihme, että kun Nato-keskustelu reilu vuosi sitten lähti toden teolla käyntiin, niin koronadenialisteja ohjattiin vahvasti vastustamaan jäsenyyttä. Jäsenyyden eteneminen ja toteutuminen oli suuri tappio, joka osaltaan vei uskoa omaan asiaan.
Ihan ensimmäinen isku tälle joukolle oli kuitenkin jo Donald Trumpin häviö Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Se pitkälti tainnutti QAnon-salaliittoteorian, joka tosin oli ehtinyt jo luoda koronadenialismille olennaisen ”tutki itse” -tiedonfilosofian. Käytännössä se on itsepetokseen perustuva keino saada päättää omien mieltymysten mukaan, mikä on totta ja mikä ei.
Disinformaatiovaikuttajina tunnettuja hahmoja on pitkin matkaa poistunut kentältä monista syistä. Kuka on ilmoittanut menettäneensä uskonsa asiaan, kuka kertonut joutumisestaan tahdonvastaiseen hoitoon, ja moni varmasti vain väsyi. Väsyminen ei ole mikään ihme: täytyy olla kuluttavaa olla jatkuvasti totaalisessa vastahangassa koko muuta maailmaa vastaan.
Suomalaiset disinformaatikot lähtivät eduskuntavaaleihin silti suurin toivein. Eripuraa syntyi tosin jo siitä, että Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolue ei suostunut kolmen muun pienpuolueen kanssa yhteiseen vaaliliittoon. Kipinöitä sinkoili somessa ja solvaukset olivat pahimpia mahdollisia. Kilpailevaa pienpuoluetta nimitettiin muun muassa vapaamuurarien kätyriksi.
Vaalitulos oli taas yksi suuri pettymys lisää. Nämä puolueet saivat koko maassa vähän yli 40 000 ääntä. Yksikään niistä ei ollut edes lähellä yltää eduskuntaan. Karu, vastaansanomaton todiste oman ideologian kelpaamattomuudesta oli monelle liikaa. Lopettamisilmoituksia sateli ja keskinäinen syyttely lähti laukalle.
Suomalainen disinformaatiokenttä kasvoi, rakentui ja organisoitui viime vuosien aikana, mutta nyt se on täysin raunioina. Siitä se rakentuu kuitenkin pikkuhiljaa uudelleen. Arvaan valistuneesti, että uudessa nousussa on vahvasti mukana myös tekoäly erilaisine mahdollisuuksineen ja seurauksineen.
Aina on ihmisiä, joille ihan oman todellisuuden rakentaminen on tarpeellista, ja heistä nousevat myös muiden eksyttäjät. Aina löytyy myös niitä hyväksikäyttäjiä, jotka rahan tai politiikan takia ovat valmiita vedättämään muita. Osa näistä hyväksikäyttäjistä on vieraan vallan asialla.
Informaatioympäristö on nykyään olennainen osa yhteiskuntaa. Avoimelle demokratialle elintärkeät sanan- ja mielipiteenvapaus antavat kaikille mahdollisuuden toimia. Mutta nyt nähdyn perusteella tulevaisuudessa on kiinnitettävä vahvasti huomiota sekä yhteiskunnan että kansalaisten kykyyn vaalia informaatioturvallisuutta.
Informaatioturvallisuus ei tarkoita tiedon liikkeiden rajoittamista, vaan kykyä tunnistaa ja huomioida disinformaatio. Kansalaiselle se tarkoittaa kykyä ohittaa väärä tieto ja jättää se omaan arvoonsa. Yhteiskunnan tulee puolestaan analysoida herkällä korvalla, mitä viestien pelikentällä tapahtuu ja tarpeen tullen vastata disinformaatioon.
Väärä tieto ei saa olla valtaa.
Janne Riiheläinen
Kirjoittaja on entinen salaliittoteorioiden huvikäyttäjä, joka ei ole enää pitkään aikaan ollut niistä huvittunut.
Voit keskustella kolumnista 27.4. kello 23.00 asti.