Kuhmo sai läpi eduskuntavaaleissa kaksi ehdokasta, kun keskustan Tuomas Kettunen ja perussuomalaisten Mikko Polvinen tulivat valituiksi.

Kettunen keräsi 7 256 ääntä, joka oli keskustan ehdokkaista neljänneksi eniten koko Oulun vaalipiirissä. Polvisen saalis oli 4 296.

Lisää: ”Tämä on ihme!” – 8 000 asukkaan Kuhmosta meni läpi peräti kaksi kansanedustajaa

Vaalien jälkeen kuhmolaiset summasivat kahden kansanedustajan saamista noin 8 000 asukkaan pikkukaupunkiin.

– On se iso asia pienelle paikkakunnalle. Heitä tarvitaan elinvoimaisuuteen, ettei kuole koko pitäjä, sanoo kuhmolainen Aleksi Toivonen.

Kuhmolainen Leena Jatkola toivoo kansanedustajien pitävän Kuhmon puolia, erityisesti vanhusten ja nuorten asioista pitäisi hänestä pitää huolta.

Ilmo V. Pulkkinen pitää Polvisen ja Kettusen saavutusta huippuna koko Suomenkin mittakaavassa. Pulkkinen toivoo kaksikon edistävän Kainuuseen tie- ja teollisuushankkeita.

– Tunnen molemmat heistä, ja heillä on tiedossa, mitä tarpeita täällä on.

Myös kuhmolainen Tuula Perttilä iloitsee kahdesta kansanedustajasta. Hän kertoi jännittäneensä tulosta myöhään sunnuntaiyöhön saakka.

– Toivoisin ettei aina mentäisi niiden isojen mukaan, täällä on paljon hyviä asioita. Aina puhutaan, että tämä on kuoleva paikkakunta ja viimeinen sammuttaa valot, mutta eihän se niin ole.