Mauri Pekkarinen (kesk.) on mennyt läpi eduskuntavaaleissa kymmenen kertaa. Tällä kertaa hän seurasi vaaleja hieman sivusta, sillä hän on yksi Suomen edustajista Euroopan parlamentissa.

Hänen puolueensa keskusta kärsi vaaleissa kipakan tappion: se sai 23 kansanedustajaa, kahdeksan vähemmän kuin edellisissä vaaleissa.

– Keskusta teki niin hirveän virheen, että niiden 50 vuoden aikana, jotka olen politiikassa ollut, ei vastaavaa ole koskaan nähty, Pekkarinen sanoo.

Keskustan kannatus romahti jo Juha Sipilän kauden parin viimeisen vuoden aikana. Vuoden 2019 vaaleissa se hävisi 18 paikkaa.

– Mitä teki keskusta? Ei kuunnellut kansan ääntä ja lähti suoraan hallitukseen. Jos kansa vaaleissa antaa kovan vastalauseen, tillikan korvalle, silloin yleensä jäädään oppositioon ja rakennetaan puoluetta uudestaan.

Keskusta näyttäytyi vallanahneena ja hallituslinja oli Pekkarisen mukaan puolueelle liiaksi vihreä ja liiaksi vasemmalla.

Ei hallitukselle

Entä nyt? Onko tilanne muuttunut? Pitäisikö keskustan mennä hallitukseen?

– Minun mielestäni missään tapauksessa ei. Ei. Ehdottomasti ei, sanoo Pekkarinen.

Samaa mieltä ovat Pekkarisen vaalipiiristä valitut kaksi keskustan kansanedustajaa, Petri Honkonen ja Anne Kalmari.

– Kansa on antanut vahvan valtakirjan kokoomukselle, perussuomalaisille ja SDP:lle, ja on heidän velvollisuutensa muodostaa hallitus, Kalmari sanoo.

Sama viesti on myös Petri Honkosella.

– Oma lähtökohtani on, että hallituksen muodostamisesta vastaavat ne puolueet, jotka ovat saaneet kannatustaan kasvatettua. Niiden on kannettava vastuuta, jotka ovat kansalta enemmän luottamusta saaneet.

Myös puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo, että keskustan paikka on oppositiossa.

Väkeä vaihtoon

Pekkarisen mielestä keskustan pitää löytää itsensä oppositiopolitiikan kautta uudelleen.

– Olen ollut kolme kertaa tekemässä keskustaa Suomen suurimmaksi puolueeksi. Uskon, että siihen on nytkin edellytykset.

Edellytyksiin liittyy se, ketkä puoluetta vetävät ja sen suuntaa määrittävät. Pekkarisen mukaan se tarkoittaa puolueen johdon uusimista.

– Jotka ovat olleet puheenjohtajistossa tai puoluesihteeristössä, eivät he ole niitä ensimmäisiä joiden johdolla keskusta lähtee tulevaisuutta rakentamaan.

Pekkarisen kommentti osuu suoraan Petri Honkoseen. Honkonen on puolueen varapuheenjohtaja ja Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministeri, ja tuli valituksi myös uuteen eduskuntaan.

Pekkarisen kritiikistä kuultuaan Honkonen asettelee sanansa varoen.

– Puolueen sisällä tarvitaan keskustelua siitä, missä on onnistuttu ja missä epäonnistuttu, mutta sen enempää minulla ei tähän ole kommentoitavaa, hän sanoo.

Kalmari on suorempi.

– Toivon, että seuraavassa puoluekokouksessa on erilaisia ehdokkaita hakemassa puheenjohtajuutta. Linjaa on syytä kirkastaa.

Pekkarinen nostaa vielä esiin puolueen keskeisten henkilöiden vaihtamisen.

– Minä katson, että esimerkiksi Joonas Könttä, joka valitettavasti putosi, on oivallinen vaihtoehto moniin tehtäviin seuraavan neljän vuoden aikana, Pekkarinen sanoo.

Keskustalla on huomenna tiistaina puoluehallituksen kokous. Pekkarinen on menossa mukaan meppien edustajana.

– Mitä olen tässä kertonut, on myös viestini siellä.

Muokattu otsikkoa 4.4.2023: Pekkarinen haluaa muutoksia puoluejohtoon, alkuperäisessä otsikossa puhuttiin koko puoluejohdon vaihtamisesta.

Voit kommentoida aihetta tässä 4.42023 kello 23 saakka.