Kun koronavirustilanne on helpottunut, myös turkiseläinten tartuntaseuranta höllenee huhtikuun alussa.
Jatkossa minkkejä ja supikoiria pitävät tarhat eivät enää säännöllisesti lähetä kuolleita eläimiä Ruokaviraston laboratorioon Seinäjoelle tutkittavaksi koronaviruksen varalta. Seuranta kohdistuu enää tarhoihin, joissa eläinten kuolleisuus on tavanomaisesta korkeampi tai joiden eläimillä on sairauden oireita.
Lisäksi turkiseläinten nahkontakautena syystalvella tehdään tehostettua, kaikkia tarhoja koskevaa koronavirusseurantaa.
Suomalaisten tarhojen koronavirusseuranta alkoi kaksi ja puoli vuotta sitten. Seulonnoissa ei ole löytynyt koronavirustartuntoja. Näytteitä on tutkittu 20 000.
Euroopan komission määräsi tarhoille koronavirusseurannan pahimpana korona-aikana. Seuranta koski suurimpia minkki- ja supitarhoja, mutta ei kettutarhoja. Nyt Euroopan unionin jäsenmaat saavat päättää kansallisesti, miten seurantaa tehdään.
Ruokaviraston mukaan koronatartunta leviää tarhaeläimiin ihmisten kautta. Virasto painottaakin, että tautisuojatoimenpiteet tarhoilla ovat tärkeitä: sairaana tai oireisena ei pidä työskennellä.
Jos tarhalla epäillään tartuntaa, kunnaneläinlääkäri ottaa eläimistä näytteitä. Jos virusta löytyy, aluehallintovirasto voi määrätä tarhalle rajoituksia. Jos virus osoittautuu väestölle vaaralliseksi koronaviruksen muunnokseksi, Ruokavirasto voi määrätä eläimet lopetettavaksi.