Eduskuntavaaleihin osallistuu Varsinais-Suomen vaalipiiristä 16 puoluetta ja yksi valitsijayhdistys. Ehdokkaita on 214 eli 23 enemmän kuin neljä vuotta aiemmin.

Tiukimman taiston ykköspuolueen asemasta käyvät perussuomalaiset ja kokoomus. Jälkimmäinen on liikkeellä revanssi mielessä, sillä viimeksi perussuomalaiset oli parempi noin 550 äänen erolla.

SDP odottaa pääministerinsä Sanna Marinin suosion kanavoituvan lisä-äänien muodossa myös paikallisille ehdokkaille, ja paikkaluvun nousevan neljään. Keskusta puolestaan tähyää torjuntavoittoon, muuten toinen paikka uhkaa jäädä saamatta.

Mielenkiintoista on myös seurata, vieläkö viime eduskuntavaalien äänikuningattaren, vasemmistoliiton Li Anderssonin kannatus jatkaa kasvuaan. SMP:n Pekka Vennamon 25 088 äänen vaalipiiriennätykseen ei ole paljon matkaa.

Vasemmistoliitto: Li Anderssonin taustalla käydään kahden toverin tasainen taisto

Puolueen kannatus on jämähtänyt Varsinais-Suomen vaalipiirissä kahteen kansanedustajan paikkaan vuoden 1991 eduskuntavaaleista lähtien. Vasemmistoliiton lisäpaikka vaatisi vajaat 4 000 ääntä lisää, mikä on mahdollista, kun kärkiehdokkaana on viime vaalien äänikuningatar, 24 542 henkilökohtaista ääntä kahminut puolueen turkulainen puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson.

Vihreät: Sofia Virta muuttui viime vaalien yllättäjästä ennakkosuosikiksi

Vihreiden ainoa kansanedustajan paikka meni viime vaaleissa Turun sijasta Kaarinaan. Sofia Virta yllätti viime eduskuntavaaleissa kaikki keräämällä läpimenoon oikeuttavat 4 289 ääntä. Nyt keskuskaupungissa keskitetään ääniä vain yhdelle kokeneelle kuntapäättäjälle. Ville Niinistön ratkaisu lähteä Brysseliin oli tuntuva takaisku Varsinais-Suomen vihreille, jotka elättelevät toiveita toisesta kansanedustajan paikasta.

SDP: Katja Taimelan paikkaa tähyää useampi tasavahva tarjokas

Demareiden jäsentenvälinen mittelö muuttuu astetta helpommaksi, jos vaalitavoite eli neljäs paikka toteutuu. Neljä kautta Arkadianmäellä vaikuttanut salolainen Katja Taimela ei jatka, joten Salon torilla käy kaupunginhallitusta johtavan Saku Nikkasen ympärillä kuhina. Maakunnan eri laidoilta löytyy kuitenkin lukuisia jakarandatuolin tavoittelijoita. SDP:n Varsinais-Suomen piirin ja Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Alho keräsi neljä vuotta sitten kohtuulliset 3 239 ääntä.

Kokoomus: Paluu vaalipiirin ykköseksi minimitavoite – lisäpaikka tasoittaisi tietä hallitukseen

Puheenjohtaja Petteri Orpo ei ole huolissaan kannatuksen sulamisesta. Kyseessä on henkilökohtainen ja puolueen näytön paikka. Perussuomalaiset nöyryytti kokoomusta viime eduskuntavaaleissa nousemalla vaalipiirin ykköseksi noin 550 äänen turvin. Molemmilla on neljä kansanedustajaa. Orpo katsoo, että minimitavoite on valta-aseman palauttaminen. Viides paikka ei olisi pahitteeksi.

Keskusta: Torjuntavoitto taas tilauksessa – kahden kansanedustajapaikan säilyttäminen kovan työn takana

Keskustan ehdokashankinta ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Keskustalla on Varsinais-Suomessa kaksi kansanedustajaa: puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko Oripäästä ja Esko Kiviranta Sauvosta, jolle etsitään nyt manttelinperijää Kivirannan luovuttua ehdokkuudesta. Hallitusvastuu painaa, ja puolue makaa kannatusalhossa. Lisäpaikoista täällä ei puhuta. Siedettävä tulos olisi asemien säilyttäminen, mutta toinen paikka on vaakalaudalla.

Perussuomalaiset: Tutun voimakaksikon avulla kohti uutta vaalivoittoa

Perussuomalaiset teki Varsinais-Suomen vaalipiirissä viime eduskuntavaaleissa historiaa. Puolue katkaisi kokoomuksen vuodesta 1999 alkaneen voittoputken ja nousi maakunnan suurimmaksi puolueeksi. Tuolloin auttoi vaaliliitto kristillisdemokraattien kanssa, nyt puolueen pitää tulla toimeen omillaan. Perussuomalaiset laskee vaalimenestyksessään paljon Vilhelm Junnilan sekä turkulaisen kansanedustajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion varaan. Molemmat keräsivät viime eduskuntavaaleissa hulppeat yli 10 000 henkilökohtaista ääntä.

RKP: Sandra Bergqvist sai Turusta vakavasti otettavan haastajan

Suomen ruotsalainen kansanpuolue kävi viime eduskuntavaaleissa tiukan jäsenten välisen kisan Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Stefan Wallinin tyhjäksi jättämän kansanedustajan paikan voitti Sandra Bergqvist 127 äänen erolla Barbara Heinoseen. Nyt Bergqvistin jatkon pitäisi olla pelkkä muodollisuus, mutta hän varoittaa pitämästä paikkaa itsestään selvyytenä. Haastajana viime aluevaalien yllättäjä: viidenneksi eniten henkilökohtaisia ääniä kerännyt turkulainen Niklas Guseff.

Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt: Edessä kivikkoinen tie ilman vaaliliittoja ja kärkiehdokkaita

Kristillisdemokraatit on etsinyt pitkään Sari Essayahin tyyppistä kokoavaa voimaa. Viimeksi kansanedustajan paikka jäi haaveeksi Perussuomalaisten kanssa solmitusta vaaliliitosta huolimatta. Tällä kertaa KD on Varsinais-Suomessa omillaan. Liike Nytin tunnetuin hahmo Jethro Rostedt ei asettunut ehdokkaaksi. Puolueen tavoitteena on kuitenkin saada Varsinais-Suomen vaalipiiristä 1–2 kansanedustajaa. Ehdokkaat painottavat Liike Nytin olevan ”huikean yhtenäinen ryhmä”.

Pienryhmät: Demokratian sotureita ja poliittista yritteliäisyyttä laidasta laitaan

Varsinais-Suomen vaalipiirissä ehdokkaita on asettanut kahdeksan pienryhmiksi luokiteltavaa puoluetta tai valitsijayhdistystä. Ne eivät saaneet viime eduskuntavaaleissa läpi ainuttakaan kansanedustajaa. Menestymismahdollisuudet ovat tälläkin kertaa vähäiset. Kansanedustajan paikka vaatisi vaalipiirissä noin 13 000 äänen saaliin. Neljä vuotta sitten yksikään pienryhmistä ei päässyt lähelle tätä tavoitetta. Puolueiden ideologinen haitari on laaja ulottuen laitavasemmistosta aina äärioikeistoon asti.